Ole loistava!

Ole loistava joka päivä!

Kuljen junalla päivittäin ja tänään viereeni istahti hieman yli kuusikymppinen täti, joka aloitti keskustelun kanssani, vaikka yritinkin kovasti näyttää siltä, että haluan istua koko matkan omassa rauhassani kirjaani lueskellen.

Eikä täti halunnut puhua säästä tai junien myöhästelystä, halusi vain antaa yhden yksinkertaisen elämänohjeen.

Ohje oli tämä: “Muista kehua itseäsi joka päivä. Kun lähdet tästä junasta, sano itsellesi joka askeleella, minä olen loistava!

Ensimmäisenä tuli tietenkin mieleen, että näytinkö minä erityisesti tuota elämänohjetta kaipaavalta? Olihan maanantaiaamu, enkä varmasti näyttänyt kovinkaan hehkeältä. Mutta täti selitti jakavansa tätä elämänohjetta lähes kaikille kohtaamilleen ihmisille. Elämästä pitää nauttia, ja itseään pitää arvostaa. Kuulemma niitäkin on, jotka vastaavat, että tottakai he ovat loistavia.Mahtoivatkohan ne muutamat itseään automaattisesti loistavina pitävät olla ulkomaalaisia? Meillä suomalaisilla nimittäin on luontainen taipumus vähätellä itseämme ja tekemisiämme.

Kun suomalainen kirjoittaa koulussa aineen, joka luetaan luokan edessä, se hävettää, tai kun kääntyy jumpassa eri suuntaan kuin muu naislauma, kirpoaa otsalle pari ylimääräistä hikipisaraa, ja kun suomalainen liukastuu kadulla, on kaatuneen ensimmäinen ajatus yleensä…voi vitsi, ei kai kukaan nähnyt?

Hyvästä aineesta pitäisi olla ylpeä, omalaatuisilla jumppakoreografioilla ei ole oikeasti mitään väliä ja kadulle pyllähtäneen pitäisi ajatella, että tulkaa nyt joku auttamaan!

Astelin ulos junasta ja lupasin itselleni, että tästä lähtien olen loistava. Olen loistava siitäkin huolimatta, että ehdin hikijumppaan vain kerran viikossa, syön aivan liikaa irtokarkkeja ja tykkään lojua sohvalla katsomassa tosi-tv ohjelmia.

Ole sinäkin loistava!

2 Replies to “Ole loistava!

  1. Taas jälkijunassa kommentoin, kun työn lomassa näitä juttuja selailen.

    Onkohan liiallinen itsekriittisyys jotenkin tyypillistä suomalaisille? Aika usein esimerkiksi erilaiset elämäntapamuutokset kaatuvat mustavalkoiseen ajatteluun, siihen, että jos ei onnistu täydellisesti, ei kannata yrittääkään. Kilpaurheilussa – joka nyt on sairasta touhua muutenkin – minusta erityisen vastenmielinen piirre on yleisön vaatimus “hopee on häpee”, eli mikään muu kuin ensimmäinen palkinto ei ole mitään. Minusta olisi suuri juhlimisen aihe, jos näin pienestä väestöstä löytyisi joku, joka voitaisiin maailmanmitassa rankata vaikkapa 15. tai 20. tilalle.

    Eennen vanhaan oli yhtenä kasvatusoppina, että lasta ei saa kehua, ettei se ylpisty. Vaatimattomuus oli suomalaisena hyveenä melkein yhtä arvostettu kuin ahkeruus ja rehellisyys. Tällä tavalla aika moni sukupolvi latistettiin ja kärsi itsetunto-ongelmista koko ikänsä tai ainakin pitkälle aikuisuuteen.

    Olisikohan tästä opista perua myös sellainen ajattelutapa, että tyytymättömyys ja kaiken arvostelu on jotenkin fiksua ja älyllisempää kuin positiivinen ajattelu?

    Sama pätee huumoriin, ilkeilyä pidetään meillä jotenkin älykkäänä, tai ehkä ei pelkästään meillä. Minusta älykkäintä huumoria on sellainen, joka ei loukkaa ketään. Ilkeillä osaa kuka tahansa idiootti, mutta olepa hauska niin, ettet mollaa ketään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.