Liikunta voi pelastaa henkesi

Running manLiikunnan pelastavalla vaikutuksella en tarkoita nyt sitä, että ahkeran lenkkeilyn jälkeen pystyt paremmin juoksemaan pakoon ryöstäjiä, marjametsällä kohtaamaasi karhua tai verenhimoista zombilaumaa. 🙂

Mielessäni on toisenlainen tarina.

Luin sen Keith Johnsgardin kirjasta Conquering Depression & Anxiety Through Exercise. Tarina on sen verran vaikuttava että se kannattaa toistaa tässä.

******

Tarina kertoo keski-ikäisestä amerikkalaismiehestä nimeltä Sam. Sam oli sairaalloisen yliopainoinen ja masentunut. Hänen lääkärinsä oli jo vuosia varoittanut, että pienikin ylimääräinen stressi saattaisi aiheuttaa vakavan sydänkohtauksen, ja että hän oli matkalla kohti diabetesta ja ennenaikaista hautaa.

Sam eli yksin, takanaan lukuisia pieleen menneitä ihmissuhteita ja epäonnistuneita urakokeiluja. Masentuneena ja toivottomana Sam alkoi vihdoin suunnitella itsemurhaa. Koska hän ei halunnut pahoittaa vanhempiensa mieltä tai riistää heiltä henkivakuutusrahoja, hän keksi mielestään hyvän keinon päättää päivänsä niin, ettei kukaan saisi koskaan tietää että kyseessä oli todellisuudessa itsemurha.

Sam asui lähellä Kojoottivuorta ja sen ulkoilualuetta, joten hän arveli että jos hän jonakin aamuna pukeutuisi lenkkeilyvarusteisiin, suuntaisi varhain aamulla vuorelle ja juoksisi täyttä vauhtia ylös vuorenrinnettä, hän saisi varmasti kohtalokkaan sydämenpysähdyksen ja ehtisi menehtyä ennen avun saapumista paikalle.

******

Sam pani tuumasta toimeen ja pukeutui seuraavana lenkkeilyasuunsa ennen aamunkoittoa ja suuntasi kohti Kojoottivuorta. Tultuaan jyrkän nousun alkuun, hän lähti kapuamaan ylös vuorta niin lujaa kuin pystyi. Jokin matkaa ylempänä Samin silmissä pimeni ja hän kaatui polun varteen.

Palatessaan hitaasti tajuihinsa Sam makasi punapuiden juurella, parin metrin päässä hymyilevästä kojootista. Sam ajatteli ”En olekaan kuollut” ja ”Epäonnistuin taas”. Lopulta hän ponnisteli takaisin jaloilleen ja palasi kotiinsa.

Sam oli kuitenkin hyvin päättäväinen mies, joten seuraavina neljänä aamuna hän toisti yrityksensä. Tulos oli aina sama, paitsi että joka päivä hän jaksoi juosta vuorta ylös hieman edellistä pidemmälle.

Viidennen epäonnistuneen yrityksen jälkeen Sam totesi, ettei oikeastaan enää halunnut kuolla.

Sam palasi kotiinsa. Muutamana seuraavana päivänä Sam tunsi kuitenkin olonsa yhä enimmässä määrin levottomaksi. Hänestä tuntui kuin sekä Kojoottivuori että hänen kaltionkohdeltu ruumiinsa olisivat vaatineet häneltä jotain. Niinpä Sam otti tavakseen lähteä joka aamu kävelylle Kojoottivuorelle.

Ajan myötä Sam huomasi, ettei ollut ainoa ihminen joka saapui Kojoottivuorelle auringonnousun aikaan kävelemään tai juoksemaan. Pikku hiljaa Sam alkoi vaihtaa muutamia sanoja muiden vuorella liikkujien kanssa ja vastaanottaa kannustavia sanoja kokeneilta juoksijoilta. Jossain vaiheessa Sam liittyi kuin huomaamatta muiden juoksijoiden seuraan ja vielä jonkin ajan kuluttua siitä hän osallistui ensimmäiseen juoksutapahtumaansa, vaativaan 10 kilometrin juoksuun.

Eräänä päivänä Sam totesi, ettei ollut vielä koskaan nähnyt yhtäkään masentunutta juoksijaa. Sam oppi myöhemmin että juoksijat kärsivät joskus lievästä masennuksesta ja stressistä jota he hoitivat juoksemalla. Jos jollakin juoksijoista oli vaikeuksia päästä liikkeelle, hänet vaikka haettiin muiden mukaan.

Juoksijoiden jaetun viisauden mukaan masennuksesta ei yksinkertaisesti ole vastusta 10 kilometrin juoksulle.

******

Seuraavana vuonna Sam meni vuosittaiseen lääkärintarkastukseensa. Lääkäri oli hyvin yllättynyt todetessaan, että laboratoriotulosten mukaan Samin verensokeri oli normalisoitumassa, hänen kolesterolitasonsa ja verenpaineensa oli normaali ja hänen leposykkeensä oli yli 20 pykälää alempi kuin muilla samanikäisillä. Sam oli myös laihtunut yli 25 kiloa ja lopettanut kaiken lääkityksen.

Lähtiessään vastaanotolta Sam totesi lääkärille, että luottaa tästedes kahteen uuteen lääkäriinsä: vasempaan ja oikeaan jalkaansa.

Sen pituinen se.

5 Replies to “Liikunta voi pelastaa henkesi

  1. Hi Satu! Well this post actually translated well with Google Translate. It’s a terrific post that I hope you post on BodyCapable.

    Yes, I’d go exercise just for the stress relief it gives. I can enter the gym in a very grumpy mood and leave feeling so excited about life. I too have had depression. I’m also an anxiety-prone person. But regularly exercising at the gym makes me more relaxed and happy all week long! To be very truthful, I care *much more* about the stress-relief and feeling of capability that exercise brings than I do about how it makes me look.

    🙂 Marion

    1. Se on yksi syy miksi liikunta on itselläni niin korkealla prioriteettilistassa!

  2. Mäkin olen todennut liikunnan piristävän ja hyvinvointia lisäävän vaikutuksen. Silti huomaan usein kapinoivani liikkeelle lähtöä vastaan, kun on oikein surkea olo. Vellon ajatuksessa, ihmisellä on oikeus rentoutua myös makaamalla sohvalla. Aina ei vain huvita kiertää kehää ulkona eikä voi olla mikään pakko. Onneksi näitä päiviä ei enää ole hirveän usein, ja ehkä silloin vain fyysiset voimat on siltä päivältä käytetty eikä ne lisääntyisi edes pienellä kävelyllä. Ehkä tärkeämpää on löytää armo huonoina päivinä ja jatkaa toimeliasta puuhastelua sitten seuraavana päivänä.

    1. Itsekin kärsin joskus vastahankaisuudesta.

      Tosin olen todennut myös, että jos jotenkin saan itseni kammettua liikkeelle en koskaan kadu sitä jälkeenpäin, enkä juuri muista että liikunta olisi huonon olon takia ikinä jäänyt kesken kun olen päässyt alkuun. Paitsi tietysti jos oikeasti olen kipeä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.