Minulla ei ole valmista vastausta otsikon kysymykseen, mutta minusta tuntuu että olen vihdoin oppimassa kohtuullista syömistä ja etenkin kohtuullista herkkujen syömistä.
Viimeiset kolme viikkoa olen pitänyt ruokakaapissa Kalevin valkosuklaalevyä, josta olen syönyt joka päivä muutaman palan. Hankin suklaalevyn kaappiin ihan sen takia, että halusin testata nykyistä suhdettani herkkuihin.
Näyttää siltä että muutosta on tapahtunut; yhtä kertaa lukuun ottamatta suklaat ovat pysyneet kaapissa ilman taistelua ja välillä olen kokonaan unohtanut niiden olemassaolon.
Suklaa ei selvästikään ole enää kielletty hedelmä, jota joudun vetämään kaksin käsin silloin harvoin kun sitä on tarjolla.
Selvennyksen vuoksi: Olen ollut hyvin pitkään sitä ihmistyyppiä, joka ei koskaan hanki mitään herkkuja kotiin, koska söisin kaiken kuitenkin heti. En koskaan ymmärtänyt kuinka jotkut ihmiset voivat ostaa kotiin vaikka suklaata ja sitten unohtaa sen kaappiin viikoiksi.
******
Miksi sitten ylipäänsä halusin oppia syömään herkkuja kohtuudella?
Olisinhan voinut syödä vaikka hamaan hautaan asti kuten tähänkin asti, eli yrittämällä rajata herkkujen syömisen erityisiin karkki- tai mässypäiviin tai kieltäytyä niistä kokonaan.
Suurin syy muutokseen oli se, että tunsin oloni epämääräisesti syylliseksi aina kun söin jotain, mikä ei ole ”terveellistä”. Puolitoista vuotta sitten yksinkertaisesti sain tarpeekseni ja totesin, että suhteeni ruokaan ei toimi – söin kyllä enimmäkseen terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, mutta mitään iloa en syömisestäni saanut.
Toinen syy on se, että haluan että laihduttaminen loppuu joskus. En halua että elämäni on loputonta vuorottelua painonpudotus- ja normaalielämän välillä, enkä usko että se on mahdollista ellen opettele syömään herkkuja kohtuudella ja pääse eroon niihin liittyvästä kielletyn hedelmän mielleyhtymästä.
Luin siihen aikaan paljon intuitiivisesta syömisestä, joten ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin käytännössä harjoitella ”kiellettyjen” ruokien syömistä käytännössä. Söin joka päivä jotain ei-niin-terveellistä mutta hyvää: suklaata, jäätelöä, meetvurstia, valkoisista pastaa, perunaa jne.*
Kaiken kaikkiaan opettelu sujui helposti ja miellyttävästi. 🙂
Maailma ei kaatunut niskaan vaikka söin joka päivä jotain epäterveellistä. En myöskään tuntenut tarvetta syödä loputonta määrää suklaata, jäätelöä tai karkkia niin kuin voisi luulla. Ylilyöntejäkin toki tapahtui silloin tällöin. Pikku hiljaa herkkujen päivittäinen syönti alkoi kuitenkin kyllästyttää ja siitä oli tullut pelkkä tapa, joten harvensin niiden syömistä.
Kielletystä hedelmästäkin tulee arkea kun sitä saa joka päivä.
Kohtuuden opettelun sudenkuopat
Herkkujen syömisen opettelussa on kuitenkin muutamia sudenkuoppia. En usko että on mahdollista oppia syömään herkkuja kohtuudella, jos noudattaa tyypillistä laihdutusruokavaliota, jossa on aivan liian vähän kaloreita (alle 1500 kcal). Herkkujen syömisen kohtuutta ei voi oppia jos on nälkäinen, koska silloin syö käytännössä herkkuja nälkäänsä.
Toinen sudenkuoppa on se, että luovutat heti, kun mopo lähtee käsistä. Jos haluat opetella herkkujen kohtuullista syömistä, voin luvata että aivan varmasti syöt välillä niitä herkkuja liikaa. Se ei tarkoita sitä että olet epäonnistunut vaan että opettelu on prosessi joka vie aikaa. Voi viedä pitkän aikaa ennen kuin suhde herkkuihin normalisoituu.
En usko että olen vielä ihan niin rento syöjä kuin haluaisin olla, mutta ainakin tunnelin päässä näkyy jo valoa.
*Minulle on pieni mysteeri, miten valkoinen pasta ja peruna ovat päätyneet ”epäilyttävien” ruokien listalleni. En keksinyt siihen muuta syytä kuin että jatkuva vaahtoaminen hiilareiden turmiollisuudesta on vaikuttanut minuun, vaikka en olekaan karppaaja. Samalla tavalla tuntuvat vaikuttavan mediassa olevat uutiset jonkin ruoka-aineen tai rasvan epäterveellisyydestä, jos satun niitä lukemaan. Aivoni ovat kuin kärpäspaperi, johon kaikki terveysuutiset tarttuvat ja siellä se ne sitten pyörivät ja tekevät minut surkeaksi.
Kysymyksiä: Mikä on suhteesi herkkuihin? Kuinka usein syöt niitä?
Mulle on ihan täysi mysteeri edelleen, miten parempi puolisko (tai kaiketi ihmiset yleensäkin) voi unohtaa ihan kokonaan, että jääkaapissa on kakkua tai kuivakaapissa suklaata. Mulle ei koskaan käy niin! Ne herkut huutelee siellä mun nimeä niin kauan, että kaikki on syöty.
Mä olen siinä vaiheessa edelleen, että parhaiten herkkujen syömistä rajoittaa kun niitä ei osta kotiin ollenkaan. Suklaalevyn jättäminen kauppaan ei ole mikään ongelma, mutta sen syöminen jollain muulla tapaa kuin koko levyllinen kerralla on vielä aika mahdotonta. Oonkin sitten opetellut herkuttelemaan terveellisemmillä jutuilla tai ostan suklaata pienemmissä pakkauksissa.
Ehkä tämä tästä, joku päivä!
Mun vanhempi siskokin on juuri sellainen, ja luulen että Hannallakin saattaa unohtua keksipaketteja ja sipsipusseja kaappiin. Tiedän, koska olen itse käynyt kaapilla tankkaamassa niitä keksejä. 😉
Luulen että mulla ei ollut vielä lapsena tätä ”ongelmaa”, se kehittyi vasta teini-iässä kun ryhdyin laihduttamaan.
Hi Satu! I am not a moderate personality for anything. I guess I just have to find ways to live with who I am. It would make me cry to give up my favorite desserts and treats, so I won’t. However, I can’t just have them around my house either, or I’d eat them day and night. So an ”un-moderate” option is to have a full-sized perfect treat a couple of times per month, with the rest of those days knowing that another great treat is coming soon, but it isn’t today, tomorrow, or the next day.
🙂 Marion
I understand your position, but I can also recommend mine. It’s quite pleasant to practice daily with chocolate, but of course there are occasional slip ups.. 🙂