Satu
Oma stressinsietokykyni ei ole huippuluokkaa, joten yleensä toimin kiireessä ja stressaantuneena seuraavasti:
Lakkaan syömästä säännöllisiä aterioita. Lopetan myös liikunnan, meditoinnin ja Feldenkrais-harjoitusten tekemisen. Könötän tietokoneen äärellä aamuvarhaisesta iltamyöhään kunnes hartiani ovat kiinni korvissa ja migreeni on tulollaan. Lopputuloksena on surkea olo niin fyysisesti kuin henkisestikin ja toipuminen kestää yleensä useita päiviä.
Aina sama kuvio.
Viimeisimmässä stressitilanteessa toimin juuri näin. Jälkeenpäin rupesin kuitenkin miettimään, pitääkö sen aina mennä näin. Onko pakko lopettaa kaikkien sellaisten asioiden tekeminen jotka edesauttaisivat jaksamista? Vaikka olisin liian kiireinen liikkumaan yhtä paljon kuin normaalisti, mikään ei estä minua tekemästä pari happihyppelyä päivän mittaan ja pitämästä muutamaa taukoa työstä.
Luulen että ongelma on siinä että stressi vääristää ajattelua. Se saa meidät kuvittelemaan että olemme akuutissa vaaratilanteessa ja että meidän on pakko ponnistella kaikkemme jotta välttäisimme uhkan toteutumisen. Useimmiten tämä on kuitenkin pelkkää harhaa. Tulipalokiire on vain kuvitelmaa ja se todennäköisesti heikentää suoritusta pikemminkin kuin parantaa.
Tämä on tuttu ilme autoilusta: useat ihmiset perustelevat ylinopeudella ajamista sillä että he yrittävät säästää aikaa. Laskelmat ovat kuitenkin osoittaneet että ylinopeudella ajaminen voi säästää korkeintaan muutaman hassun minuutin eikä suurimmalla osalla ihmisistä sitäpaitsi ole minnekään kiire.
Ainoat ihmisryhmät joilla on oikeasti kiire ja jotka säästävät (ihmishenkiä) ovat ambulanssinkuljettajat, poliisit ja palomiehet.
******
Silti on hirveän vaikea olla menemättä mukaan paniikkitunnelmaan.
Minulla on taas kiireinen vaihe menossa mutta olen tällä kertaa välttänyt suurimmat ongelmat muistuttamalla itseäni sitkeästi siitä, että voin hyvin pitää huolta itsestäni kiireenkin keskellä ja kyllä sitä nyt vaan kannattaa nousta tietokoneen äärestä ja tehdä itselleen kunnon ateria jääkaapilla juoksemisen sijasta. Ja että yöllä kannattaa mahdollisuuksien mukaan nukkua kunnon yöunet. (Se nyt ei ole niin vakavaa jos menee kauppaan edellisen päivän meikeissä…)
Olo on kieltämättä erilainen kuin normaalisti kiireisenä aikana.
******
Onko sinulla käytännön vinkkejä siihen, miten huolehtia itsestään myös kiireessä ja stressaantuneena?
Haaveeni on että opin joskus olemaan tietoisesti läsnä myös stressitilanteessa. En usko että se on pelkästään tuulesta temmattu toive.
Terve itsekkyys kannattaa opetella (helpommin sanottu kuin tehty). Muista, että sinun terveydestäsi ei pidä huolta kukaan muu kuin sinä itse. Ei työnantaja tai kukaan muukaan tule sinua kiittelemään siitä, jos liialla työnteolla tai stressaamisella menetät terveytesi.
Sinulla on oikeus ja velvollisuus kohdella itseäsi hyvin. Vaikka olisi kuinka kiire, aikaa on kaikkeen sellaiseen, mihin sitä OIKEASTI haluaa järjestää.
Eräällä työtoverillani (nyt jo eläkkeellä) oli tapana sanoa: ”Hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä.” Kuolinvuoteellaan ihmiset katuvat kaikenlaisia asioita, mutta eivät IKINÄ sitä, että tekivät liian vähän töitä.
Minä reagoin stressiin lamaantumalla. En pysty tekemään oikein mitään, jos tuntuu, etten pysty tekemään sitä, mitä pitäisi. Syön ja juon alkoholia enemmän kuin tavallisesti, varsinkin makea maistuu. Liikunta jää ehkä vähän vähemmälle, mutta peruskävelyt ja kotijumpat hoituvat selkäytimellä, vaikkeivät niin kovasti innostaisikaan.
Hei!
Kun stressi alkaa mennä ihan överiksi minäkin lamaannun. Jos stressiä on sopivasti, työt vetävät mukavasti, jos liian vähän niin on tylsää eikä saa tehtyä mitään. 🙂
Se että hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä on hyvä muistutus. Luulen että erityisesti naiset on kasvatettu kuvittelemaan että heidän pitää koko ajan olla jotenkin hyödyksi (muille).