Ikä ja vaivat: ikääntymistä vai laiminlyöntiä?

osso anzianoOnko sinulla tapana valittaa iän mukanaan tuomista krempoista? Rutisevatko polvesi, onko sinun hankala laskeutua lattiatasolle ja nousta sieltä ylös omin voimin? Nouseeko sängystä joka aamu ylös rautakanki?

Olen pikku hiljaa tullut siihen johtopäätökseen että iso osa ikääntymiseen liitetyistä vaivoista johtuu pikemminkin oman kropan laiminlyönnistä ja väärinkäytöstä, ei niinkään ikääntymisestä itsestään. Ihmisruumista ei ole luotu jatkuvaan istumiseen ja paikallaoloon, vaan se tarvitsee liikettä joka päivä pysyäkseen edes jonkinlaisessa kunnossa.

Nykyään ollessani seniori-ikäisten – tai nuorempien! – ihmisten seurassa ja joku rupeaa valittelemaan iän tuomia vaivoja – esim. puhisee sohvasta noustessaan koska jalkojen lihasvoima ei tahdo riittää ylösnousuun – mieleeni tulee yleensä ajatus että tuokin olisi todennäköisesti voitu välttää, jos ko. henkilö olisi noussut sohvasta vähän useammin viimeisten 20-30 vuoden aikana.

*******

Itse aloitin säännöllisen kuntoilun ja itseni hoitamisen kun täytin 40. Oli pakko.

Syynä oli se, että jatkuvat kivut niska- ja hartiaseudulla ja välillä alaselässäkin hallitsivat elämääni. Nousin aamulla ylös sängystä kipuillen ja menin  illalla sänkyyn samalla tavalla. Elämänlaatuni oli pohjalukemissa. Minun oli vaikea kuvitella että jaksaisin työelämässä kauemmin kuin 10 vuotta.

Olo oli kuin vaivaisella 80-kymppisellä mummolla vaikka olin periaatteessa perusterve nelikymppinen!

Ennen kuin lopulta käärin hihani ja ryhdyin itse panostamaan hyvinvointiini olin hierontapalvelujen ja työpaikan fysioterapiapalvelujen suurkuluttaja. Kokeilin muitakin hoitoja kuten osteopatiaa (toimi aika hyvin), jäsenkorjausta, joogaa (se stoori päättyi surkeasti) ja Feldenkrais-menetelmää. Lihasrelaksantit ja kipulääkkeet ovat tietysti oma lukunsa.

Kaikista parhaiten minulla ovat –  jostain syystä –  toimineet menetelmät, jotka vaativat runsaasti omaa panostusta. Niitä ovat liikunta yleensä ja Feldenkrais-menetelmä erityisesti. Hoidoissa tai hieronnoissa en ole käynyt melkein neljään vuoteen, tosin en panisi yhtään vastaan jos pääsin välillä hyvän hierojan käsiteltäväksi. 🙂

Fyysisen kunnon ylläpito vaatii jatkuvaa työtä

Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan ole mollata ihmisiä, jotka eivät ole jaksaneet pitää huolta itsestään tai jotka kamppailevat erilaisten kipujen kanssa: välillä unohdan itsekin elää niin kuin saarnaan.

Sain huomautuksen erehtyväisyydestäni ihan viime viikkoina.

Jokin aika sitten niska-hartiaseutuni alkoi oireilla uudelleen oikein kunnolla – alkusysäyksenä saattoi olla huono työasento tai jokin muu syy.

Aikani kipuiltuani jouduin toteamaan että olen viime aikoina laiminlyönyt Feldenkrais-harjoitusten tekemistä. Ei se vaan riitä että harjoittelen kerran viikossa tai jopa harvemmin. Mielessäni mutisin että on epäoikeudenmukaista että joudun kolmen viikottaisen voimaharjoituksen ja jatkuvaan liikeellä pysyttelemisen (n. 9000 askelta päivässä) lisäksi vielä lisäämään huomattavasti viikottaisten Feldenkrais-harjoitusten määrää. Eikö se ole jo kohtuutonta?

Sitten rupesin kuitenkin miettimään mikä olisi vaihtoehto. Jos ryhdyn kapinoimaan sitä vastaan että joudun panemaan niin paljon aikaa oman kropan kunnossapitoon, joutuisin kestämään seuraukset kirjaimellisesti omissa nahoissani. Eivät ne vaivat itsestään pysy kurissa.

Se tuntui niin huonolta vaihtoehdolta että heittäydyin mukisematta lattialle tekemään Feldenkrais-harjoituksia.

Jotta saisin elää edes suhteellisen kivutonta elämää, joudun pitämään ruumiistani huolta koko loppuelämäni. Siinä sitä on lusittavaa. 🙂 Se on kuitenkin panostus joka kantaa hedelmää pitkällä tähtäimellä.

Mummuni halvaantui puolittain ollessaan kuusikymppinen ja vietti yli 20 vuotta enimmäkseen pyörätuolissa istuen. Hän olisi varmaan antanut aika paljon päästäkseen liikkumaan (ja elämään) niin kuin nuorempana eikä varmaan olisi ymmärtänyt valituksiani itsestä huolehtimiseen käytetystä ajasta.

*******

 Älä siis sinäkään murenna hyvinvointiasi ja heikennä elämänlaatuasi jäämällä liian pitkäksi aikaa  sohvan vangiksi.

2 Replies to “Ikä ja vaivat: ikääntymistä vai laiminlyöntiä?

  1. Minua eivät vielä kolotukset vaivaa, mutta olen tässä harmitellut tiibetiläisen voimistelun tippumista pois päivä/viikko-ohjelmasta. Se tekisi niiiin hyvää ja koen sen aika pieneksi vaivaksi siihen nähden kuinka hyvää se tekee koko keholle. Noh, kesälomalla on hyvä aloittaa alusta, kun aamut ovat kiireettömiä. Voi vahingossa vaikka jäädä rutiini päälle.

    Samalla kuitenkin tuskailen tuon saman ajatuksen kanssa, että miksi on pakko keksiä itselleen liikuntaa ja harjoitteita, jotta voisi luoda itselleen edellytykset mahdollisimman kivuttomalle tulevaisuudelle. Miksei elämä ole valmiiksi sellaista, että keho pysyy kunnossa? Mutta ehkä ongelmana onkin ajattelu: voisin yrittää opetella hyväksymään voimistelun yhtä normaaliksi osaksi elämää kuin syömisen, peseytymisen ja nukkumisen. Enhän minä niitäkään askareita vastaan kapinoi! 🙂

    1. Mäkin mietin aikani kuinka epäoikeudenmukaista on kun juuri MINUN pitää tehdä kovasti töitä että kroppa edes jotenkin toimii. Mutta sitten rupesin miettimään kuinka moni nelikymppinen – siis sellainen joka viettää vapaa-aikansa sohvalla istuen ja joka tekee istumatyötä päivät pitkät – oikeasti voi hyvin tekemättä yhtään mitään? Ei kai juuri kukaan.

      Eli on siis pakko liikkua ja jumpata hamaan kuolemaan saakka. 🙂 Ne tosin vievät paljon enemmän aikaa kuin naaman ja hampaiden peseminen….

Vastaa käyttäjälle Satu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.