Satu
Otsikon kysymykseen on yksinkertainen vastaus: kotisohvalta on usein vaikea lähteä liikkeelle koska liikunta on raskasta ja epämiellyttävää.
Lyön vetoa että aika moni meistä on lojunut sohvalla miettimässä kuinka nyt olisi hyvä nousta sohvalta ja mennä harrastamaan jotain liikuntaa, kuvitellen samalla mielessään kuinka puurtaa tuskanhiki otsalla RVP-jumpassa tai läheisellä pururadalla.
Vähemmästäkin kääntää sohvasyöppö kylkeä sohvalla ja pyytää puolisoa ojentamaan sen sipsipussin vähän lähemmäs. 🙂
*******
Tässä skenaariossa on vain yksi vika: liikunnan harrastaminen on todellisuudessa palkitsevampaa kuin mielikuvissamme. Kuinka monta kertaa olet lähtenyt lenkille ja tullut sieltä takaisin huonommalla tuulella kuin lähtiessäsi? Itselläni ei tule mieleen kertaakaan.
Kyseessä on itse asiassa arkiajattelun vinouma, jolle tutkijat ovat antaneet nimen ”affective forecasting bias”. Se tarkoittaa sitä, että ihmisillä on vaikeuksia ennustaa miten erilaiset tapahtumat vaikuttavat heidän mielialaansa ja hyvinvointiinsa. Ennustukset siis tuppaavat menemään pahasti metsään.
Liikunnan suhteen se tarkoittaa sitä, että meillä on tapana aliarvioida sitä, kuinka miellyttävää liikunta on. Tutkijat arvelevat ilmiön johtuvan siitä, että ihmisen mielessä liikunnan aloitus saa suuremman painon kuin koko liikuntatapahtuma. Ja useinhan liikunnan aloittaminen on se epämiellyttävin vaihe liikkumisessa.
Seuraavan kerran kun istut sohvalla ja aprikoit liikkumaan ryhtymistä, voit kokeilla seuraavaa testiä.
Valitset jonkin sopivan liikuntalajin ja arvioit numeroila 0-10 kuinka epämiellyttävää oletat liikunnan x olevan (0 = ei yhtään epämiellyttävää ja 10 = epämiellyttävyyden huippu). Sitten menet ja liikut ja heti liikuntarupeaman jälkeen merkitset uudestaan, kuinka epämiellyttävää se liikkuminen oikeasti oli. Päiväkirjaa kannattaa pitää jonkin aikaa.
Ainoa tapa ”huijata” tässä testissä on se, että valitsee kuntotasoonsa nähden liian rankan lajin tai tason. Sillä tavalla varmistaa vain sen, että liikkumisesta ei ikinä tule pysyvää tapaa.
*******
Ajatusvinouma on hyvin sitkeä.
Huomaan sen itse siitä, että jos liikuntarutiiniini tulee jostain syystä tauko, minun täytyy aina ponnistella ylimääräistä saadakseni rutiinin taas pyörimään normaalisti. Nykyään minun ei enää sentään tarvitse pelätä että liikunta jäisi elämästäni kokonaan pois. Siitä on tainnut tulla pysyvä osa elämääni.
No sainpas ainakin kirjoitettua itseni lenkille. 🙂
Hi Satu! This is so true! What people imagine exercise to be is usually worse than the reality. I also only learned this by trial and error to not trust my judgment about not wanting to go to the gym. Once I’m there, I always love the gym and exercising. Also, it’s the same for walking Keebler, except on wet days when he gets very muddy and I regret taking a white dog outside who invariably walks in every mud puddle. 😀
Hi Marion! I find it odd how stubborn that belief is – and I’ve noticed it holds true for many other activities like doing the dishes or writing – most aren’t half as bad as I imagine beforehand. Well, sometimes it is really difficult to write some texts…
Yksi syy, miksi tykkään aamulla liikkumisesta, on se, että pääsen silloin ovesta ulos ennen kuin ehdin herätä ja ajatella asiaa sen enempää 😀 Rutinoituneesti vaan kahvit kitusiin, vaatteet päälle ja pihalle – ja sitten kun juoksulenkki on heitetty niin onkin jo hereillä ja fiilis mitä mainioin. Iltapäivällä sitä on yleensä liian skarppi ja on myös liikaa aikaa pyöritellä mielessä lähtisikö vai eikö, ja yleensä lopputulos on ei…
Sä olet aivan oikeassa siinä, että on parempi ryhtyä toimeen ennen kuin ehtii ruveta ajattelemaan. 🙂 Siksi on varmaan niin tärkeäää että liikunnasta tulee rutiini eikä tietoisia päätöksiä tarvita.
Joskus mypös huomaan viettäneeni koko illan pohdiskellen tekisinkö x vai y – sill seurauksella etten ”ehdi” tehdä kumpaakaan!!
Liikunnasta pitää tehdä tapa tai rutiini, silloin siitä on vaikeampi laistaa. Jos liikunta tuntuu jatkuvasti epämiellyttävältä (oikeasti, eikä vain mielikuvissa), silloin liikkuu itselleen sopimattomalla tavalla.
Ryhmätunneilla minuun vaikuttaa paljon ohjaaja ja sitä kautta tunnin fiilis. Olin viime talvena kaupungin jumpassa, jonka ohjaajasta en tykännyt yhtään. Ensimmäinen tunti, jolle osallistuin, aloitettiin ns. miesten punnerruksella, vaikka tuntikuvauksessa ei puhuttu mitään siitä, että jumppa sopisi vain hyväkuntoisille. Minusta valinta osoitti ohjaajata huonoa psykologian tajua, enkä myöhemminkään mennyt tunnille mielelläni.