Satu
Pari viikkoa sitten kirjoitin siitä, kuinka onnistuin kohottamaan lässähtäneen mielialani muuttamalla toimintaani.
Olin innoissani oivalluksestani ja asia jäi pyörimään mieleeni.
Muistan ajatelleeni sinä tiistai-iltapäivänä että jos vietän loppupäivän telkkaria katsoen niin seuraavana päivänä saatan ihan hyvin nousta hyväntuulisena sängystä. Telkkarin katsominen esiintyi siis mielessäni aktiviteettina, jonka parissa voin rentoutua ja ladata akkuja.
Mutta onko telkkarin katsomisella oikeasti sellainen vaikutus elämääni?
Aloitin vastikään kaksi uutta harrastusta, salsan ja kuorolaulun. Kun vertaan television parissa vietettämääni iltaa niihin, on selvää että telkkari-illasta ei ole niille vastusta. Saan salsasta ja kuorosta enemmän iloa ja energiaa elämääni kuin vuoden telkkari-illoista yhteensä. Yhden illan telkkari-maratonista saan yleensä vain puutuneen takapuolen ja epämääräisen tunteen siitä, että olen käyttänyt aikani huonosti. Jos istun huonossa asennossa voin ehkä saada kaupanpäällisiksi päänsäryn.
Television vetovoima on outo asia.
Virtaus-kokemusta (flow) tutkineet Csikszentmihalyi ja LeFevre (1989) totesivat, että ihmiset käyttävät valtaosan vapaa-ajastaan televisiota katsoen, vaikka melkein mikä tahansa toiminta – työtehtävät mukaan lukien – tarjosi heille enemmän positiivisia kokemuksia kuin telkkarin tuijottaminen. Kokemuksen laadun kannalta television katselu tosiaan on kaikista surkein tapa viettää vapaa-aikaa; autolla ajaminen, seurustelu ja lukeminen vetävät helposti pidemmän korren.
Csikszentmihalyi ja LeFevre totesivat artikkelissa yksikantaan näin:
ihmiset pyrkivät käyttämään enemmän aikaa aktiviteetteihin, jotka tuottavat heille vain vähän positiivisia kokemuksia ja välttävät aktiviteettejä, jotka voisivat tuottaa eniten positiivisia ja intensiivisiä kokemuksia.
Häh? Kyllä, ihmiset tosiaankin hakeutuvat – minä mukaan lukien – sinnikkäästi sellaisten aktiviteettien pariin, jotka tuottavat kaikista vähiten tyydytystä.
Virtaus-kokemukset syntyvät todennäköisimmin tilanteissa, joka tarjoaa ihmisille sopivan kokoisen haasteen. Muita virtaus-kokemuksen ehtoja ovat selkeät säännöt ja välittömän ”palautteen” saaminen toiminnasta. Ei siis ole mikään ihme, että television katsominen tuottaa minulle hyvin harvoin flow-kokemuksia mutta salsa ja kuorolaulu tuottavat niitä runsaasti. (Saan nykyään enemmän tyydytystä siivoamisestakin!) Samasta syystä strukturoidut aktiviteetit kuten erilaiset pelit ja urheilu ovat niin suosittuja tapoja viettää aikaa.
Television vetovoima selittyy varmaan osittain sillä, että kynnys television katselun aloittamiselle on hyvin matala – se ei vaadi muuta kuin yhden napin painalluksen. Minkä tahansa muun aktiviteetin aloittaminen – erityisesti liikunnan – vaatii enemmän energiaa. Näin me päädymme pahimmassa tapauksessa passiivisiksi television orjiksi – ja elämänlaatu kärsii.
Runsasta television katselua voisi ehkä perustella sillä, että kaipaamme lepoa raskaan työpäivän jälkeen. Se ei kuitenkaan näytä pitävän paikkansa. Raskaan fyysisen työn tekeminen ei estänyt runsaista virtaus-kokemuksista nauttivia italialaisia käyttämästä vapaa-aikaansa aktiivisiin harrastuksiin kuten käsitöiden tekemiseen.
Itse epäilen, että istumatyötä tekevän nykyihmisen kokemus energian puutteesta johtuu pikemminkin fyysisen aktiivisuuden ja haastavan tekemisen puutteesta kuin siitä, että ihmiset kaipaisivat enemmän ”lepoa ja rentoutumista”. Jos tunnet kärsiväsi energian puutteesta juuri nyt, niin kysy itseltäsi koska viimeksi olet hemmotellut ruumistasi antamalla sille säännöllistä liikuntaa?
Kysymys: kuinka suuren osan vapaa-ajastasi vietät tavoilla, jotka oikeasti virkistää sinua ja lataa akkujasi? Vai kuluuko ilta toisensa jälkeen telkkaria katsoen?
En omista telkkaria 😀 Joskus kylässä katson seuraksi jotain ohjelmaa ja silloin se on jotain tosi jännää, koska se ei ole tapa. Vähän kuin kokeilisi jotain uutta ravintolaa tai harrastetta: ai tällaistako. Tosin jos katsotaan jotain jännittävää (CSI, X-files, trillerit) saan välittömästi painajaisia, koska jatkuva visuaalinen synkkäsävyinen virikevirta ei kuulu normaaliarkeeni.
Nautin elokuvista, mutta niidenkin katselusta saa vain jäykät lonkat ja selän, jos ei muista pitää taukoa vähintään puolen tunnin välein.
Sun vapaa-aika on varmaan tosi virkistävää kun et omista telkkaria! 🙂 Telkkarin katsominen on vähän kuin suklaan syöminen – hauskinta silloin kun sitä ei tee liian usein.
Odotin artikkelin otsikoinnin perusteella jotain aivan muuta kuin television parjaamisvuodatusta. Itselläni on aivan päinvastainen ongelma, sillä käytän miltei kaiken vähäisen vapaa-aikani liikkumiseen. Joskus yritän pysähtyä miettimään, pitäisikö välillä vain hengähtää, eikä ravata uimaan, salille tai ryhmäliikuntatunneille kauheassa kiireessä. Itse omistan telkkarin, mutten katso sitä kuin muutaman kerran kuukaudessa – jos silloinkaan. Silloin, kun istahdan sohvalle kerrankin katsomaan jotain päätöstä TV-sarjaa, tunnen oikeasti rentoutuvani. Ehkä minun pitäisi yrittää lisätä TV:n katselua aikatauluihini. Ei kaikki ”moderni” tai passivoiva ajanvietto ole pelkästään pahasta.
Television käytön tutkijatkaan eivät ole olleet järin innostuneita Csikszentmihalyin tuloksista. 🙂
En minäkään usko että television katsominen olisi pahasta sinänsä vaan riippuu enemmänkin siitä kuinka sitä katsoo ja kuinka paljon katsoo. Mutta jos se on ainoa tapa viettää vapaa-aikaa niin elämänlaatu todennäköisesti kärsii.
Sä ehkä tarvitsisit muita kuin liikuntaharrastuksia ohjelmaasi, jotta vapaa-aikasi olisi taas virkistävää – ja muutamia palauttavia telkkari-iltoja sekaan. 🙂
Siis joo kauheassa kiireessä kirjoitettu vastaus tuli näköjään, pointti tuli vähän epäselväksi. Olisi kiva joskus lukea joku artikkeli nimenomaan siitä, kuinka huomata, mikä tekee vapaa-ajasta rentouttavan juuri itselle. En usko olevani ainoa, joka on onnistunut kehittämään vapaa-ajan harrastuksista suoritusluontoisia tapahtumia. Nykyaikana on vain niin kiire aina kaikkialle, että pitäisi oppia tekemään ero virkistymisen ja rentoutumisen, ja vapaa-ajan suorittamisen välillä.