Hanna
Saatoin syksyllä valittaa muutamia kertoja siitä, että lunta ei tule ja maailma näyttää kamalan mustalta. Joulun jälkeen saatiin lopulta lunta, mutta sen seuralaisena tuli myös järjetön pakkanen. Aurinko paistaa kauniisti, mutta kuinka pakkasessa oikeasti tarkenee tehdä mitään.
Minun täytyy tunnustaa, etten juuri tällä hetkellä omista yhtä ainoaa paria talvikenkiä, joilla näissä pakkasissa pärjäisi. Tai no, on minulla yhdet korkokengät, joissa näyttäisi olevan jonkinlaista karvaa.
Kunnolliset talvikengät ovat ostoslistalla, mutta koska pakkaskausi on niin lyhyt, on hauskempaa sijoittaa kenkiin, joita voi käyttää sen 10 kuukautta, kun kovia pakkasia ei ole.
Jostain syystä tammikuu tuntuu joka vuosi erityisen pitkältä ja kylmältä. Ja jos syksyllä on säästytty koulussa ja päiväkodissa jyllääviltä taudeilta, iskevät ne takuuvarmasti tammikuussa. Luojan kiitos helmikuun alku näyttää ainakin vielä tammikuuta lämpimämmältä.
Lisäksi täytyy tunnustaa, etten ole kuluneen viikon aikana käynyt kertaakaan jumpassa. Viimeksi kuritin lihaksiani viikko sitten sunnuntaina. Tein ties monettako kertaa samaa body balance ohjelmaa, ja totesin, että ei voi olla tylsempää tapaa viettää sunnuntai-iltaa. Viikon edetessä yritin kaivella itsestäni zumbainnostusta ja sh’bam huumaa, mutta en vaan saanut itseäni liikkeelle.
Sen sijaan söin suklaata ja toljotin televisiota niin hartaasti, että takapuoli levisi varmasti muutaman sentin.
Laiskotellessani mietin, mistä tylsistyminen voisi johtua. Kenties siitä, että olen käynyt samoilla tunneilla liian pitkään? Ehkä pitäisi vaihtaa lajia, kokeilla body pumpia tai nyrkkeilyä, tai ehkä aikuisbalettia. Vai olenko kyllästynyt, koska jumppailemisessa ei ole sen kunnianhimoisempaa tavoitetta kuin pystyä tunnin verran heilumaan joukon jatkeena.
Ja kun ei huvita, tulee mietittyä, miksi juuri minun pitää pihistää muutenkin kiireisestä arjestani aikaa liikkumiseen.
Ehkä suklaanhuuruinen tauko silloin tällöin tekee hyvää, ja alkava viikko tuo motivaation takaisin. Tiedän, että motivaatio palautuu viimeistään silloin, kun aurinko alkaa lämmittää ja on aika sonnustautua ihaniin kesävaatteisiin paksun ja peittävän talvipompan sijaan.
Viikon suklaamässyttely tulee välillä tarpeeseen 🙂 Nykyään koitan muistaa, että aina tulee taas se viikko ja päivä kun riennän riemulla jumppaamaan. Viikon eikä kahden liikkumattomuus ole vaarallista vaan terveellistä vaihtelua muuten vilkkaaseen elämään. Etenkin kun pystyy vertaamaan oloa esim. spinningtunnin ja suklaaorgioiden jälkeen, seuraavalla viikolla on helpompi valita se pitkäkestoisemmin virkistävä vaihtoehto 😉
Kiinnitin huomiota postauksen alkuun, kun sanoit, ettei sinulla ole yhtään paria pakkasenkestäviä kenkiä. Mars kenkäkauppaan, nyt heti! Ei Suomessa pärjää ilman talvikenkiä, meillä on etelässäkin joka vuosi yli 10 asteen pakkasia parikin kuukautta. Miten ihmeellä pääset esimerkiksi töihin palelluttamatta varpaitasi, jos pakkasta on 15 astetta? Omalla autolla ovelta ovelle?
Mitä kyllästymiseen tulee, se ei ole vaarallista ja siihen auttaa lajin tai ohjaajan vaihtaminen. Minä olen käynyt tammikuun ohjatuilla tunneilla, joiden ohjelma on lähes yksityiskohtia myöten samanlainen. Toistaiseksi olen vain ilahtunut siitä, että ohjelma ei enää tunnu yhtä vaikealta ja rasittavalta kuin ensimmäisellä k erralla, mutta todennäköisesti alan lintsailla, jos ohjelma jatkuu samana vielä helmikuunkin.
Huilailu silloin tällöin tekee hyvää mielenterveydelle. Ei kannata olla niin ankara itselleen, että pitäisi koko ajan olla menossa ja kauhean tehokas.
Jos se vain olisi mahdollista, niin ajaisin kyllä ovelta ovelle joka päivä. Yksi elämän suurista iloista on kurvata töihin omalla autolla poppi täysillä 🙂 Valitettavasti kuljen paljon myös junalla, ja kävelen kymmenen minuutin matkan asemalta työpaikalle… kovassa pakkasessa niissä vähän karvaisissa korkokengissäni.
Tuo takapuolen leviämislause on mun suosikki! 🙂 Mua huolestuttaa kovasti se että lämpötilat on valahtaneet lähelle nollaa. Kyllä en halua että kaikki viime viikolla satanut lumi sulaa soosiksi…
Suomesta ei saa kunnollisia talvikenkiä, ja kunnollisilla tarkoitan tyylikkäitä mustia nahkasaappaita, joihin mahtuu villasukka ja joissa tarkenee seistä 20 min bussipysäkillä 25 asteen pakkasessa. Karvasomisteiset ”talvisaapikkaat” eivät vastaa tähän tarpeeseen. Olen alistunut taivaltamaan toppahousuissa ja vaelluskengissä Suomen talvessa, vaikka joka aamu tympäisee asustuksen totaalinen tyylittömyys.