Satu
Onko 50-vuotiaana liian myöhäistä päästä hyvään kuntoon?
No ei.
Kuntoon pääsemisellä ei ole ylärajaa, paitsi jos satut makaamaan sängyssä koomassa etkä siitä enää nouse. Syynä on se, että kroppa ei yhtäkkiä 50 vuotta täytettyäsi lakkaa reagoimasta fyysiseen kuormitukseen. Lihasvoima kasvaa vielä vanhaninkodissakin, jos niin haluat.
Voisin helposti lätistä aiheesta vaikka sivukaupalla, mutta ajattelin tällä kertaa ottaa avukseni pari esimerkkiä todellisesta elämästä. Ne todistavat että mikään ei oikeasti estä ihmistä aloittamista kuntoilua vaikkapa 50-vuotiaana.
Kuntoon 50-kymppisenä: kaksi tapausesimerkkiä
Gordon Booth, 82
Ensimmäinen esimerkkini on 82-vuotias britti Gordon Booth, joka aloitti juoksemisen 54-vuotiaana. Haastattelin Gordonia pari vuotta sitten englanninkieliseen blogiini. Gordon aloitti juoksemisen oikeastaan sattumalta koska se oli ainoa fyysinen harrastus johon hänellä oli varaa sen jälkeen kun hän jäi työttömäksi ja erosi vaimostaan 80-luvun alussa.
Gordon jäi koukkuun juoksemiseen voitettuaan ensimmäiset juoksukilpailunsa pian harrastuksen aloittamisen jälkeen. Sen jälkeen hän on juossut lukuisa maratoneita ja voittanut Iso-Britanniassa monia juoksukilpailuja omassa ikäluokassaan. Gordon juoksee yhä ja taitaa olla paremmassa kunnossa kuin useimmat kolme kertaa nuoremmat miehet.
Pari vuotta sitten Kanariansaarilla lomaillessaan Gordon ja hänen naisystävänsä kiipesivät Teidelle huipulle 5 tunnissa 30 asteen helteellä. Sellaiseen pystyvät vain kohvakuntoiset ihmiset.
Ernestine Shepherd, 77
Ernestine Shepherd on amerikkalaisnainen, joka on maailman vanhin kilpaileva kehonrakentaja. Myös Ernestine aloitti treenaamisen viisikymppisenä sen jälkeen kun hänelle tärkeä sisar kuoli syöpään. Ernestine kertoo yleensä aloittavansa päivänsä 15 kilometrin juoksulla ja treenaa sen jälkeen puolitoista tuntia kuntosalilla. Päivisin hän toimii personal trainerina ja vetää tunteja ikäisilleen senioreille.
Jos katsot Ernestineä tarkkaan, näet varmasti että hänellä ei ole lihasmassasta puutetta. Minun on hyvin vaikea kuvitella että Ernestinellä olisi vaikeuksia esimerkiksi nousta ylös portaita. Videolla eräs haastateltava totetaakin ykskantaan että Ernestinellä onkin nuoren ihmisen kroppa.
Sitä se voimaharjoittelu teettää.
Lopuksi voit vielä ihailla 86-vuotiasta saksalaista Johanna Quaasia nojapuilla. Surukseni joudun tunnustamaan että en itse 45-vuotiaana pysty kannattelemaan ruumiinpainoani ylävartalon voimien varassa kuten Johanna. Puhumattakaan siitä että Johannalla on parempi kroppa kuin minulla ja monella 20-vuotiaalla!
Taidanpa mennä tästä lenkille ja kun tulen takaisin, kävelen portaat ylös 6 kerrokseen…
Ovatko nuo esimerkit rohkaisevia vai masentavia meille yli viisikymppisille? Miksi esiin nostetaan niin usein tällaisia äärimmäisyyksiä? Helposti sohvaperuna ajattelee ”en minä tuohon pysty ikinä, on siis parempi olla yrittämättäkään”, jos malli on liian kaukana.
Minä vierastan myös näistä esimerkeistä huokuvaa kilpailullisuutta. Joitakin se voi innostaa, minulla ei ole koskaan ollut tippaakaan kilpailuhalua. Päinvastoin, koulun voimistelutunneista lähtien olen inhonnut suorituskeskeisyyttä ja kilpailullisuutta liikunnassa.
En varsinaisesti ymmärrä miksi esimerkit olisivat masentavia. Ne eivät masenna ainakaan minua vaikka olen melko varma siitä etten pystyisi samaan vaikka yrittäisin.
Sekä Ernestine että Gordon olivat kummatkin enemmän tai vähemmän ”rapakunnossa” aloittaessaan liikunnan 50-vuotiaana, joten sohvaperunan on turha käyttää heitä oman liikkumisensa ”esteenä”. Myöskään kilpailemista en näe ongelmana koska kaikki esimerkkihenkilöt olivat aloittaessaan aikuisia joita kukaan ei ole pakottanut kilpailemaan. Esimerkiksi Gordon ei ollut hyvä juoksemaan koulussa, mutta hän pitänyt sitä esteenä juoksemisen aloittamiselle 50-kymppisenä.
Unohtui kommentista:
Anteeksi saivartelu, mutta otsikko pisti silmään. ”50-kymppinen” tarkoittaa käytännössä 500-vuotiasta. Pitäisi puhua joko viisikymppisestä (kirjaimin) tai 50-vuotiaasta.