Satu
Rakastan askelmittareita, erityisesti omaa Omron Walking Style II:sta jonka ostin melkein vuosi sitten. 🙂
Ennen askelmittarin keksimistä yritin keinoa jos toistakin päästäkseni kiinni säännölliseen liikuntaan, muttei vain napannut. Jaksoin yrittää jonkin aikaa, mutta yritykset lopahtivat aina jonkin ajan kuluttua. Vasta askelmittari oli tarpeeksi simppeli väline saadakseen minut liikkumaan säännöllisemmin ja jatkuvammin.
Saa heti palautetta siitä että on tehnyt jotain – tai jättänyt tekemättä.
En nyt sentään aivan välittömästi ampaissut sohvan pohjalta ylös ja ryhtynyt kävelemään 10,000 askelta päivässä. 🙂
Alussa oli hyvin masentavaa huomata, kuinka vähän päivittäin sain liikuntaa, jos en yhtään nähnyt vaivaa: surkeimmat lukemani olivat luokkaa 2000 – 3000 askelta päivässä. Sellainen riittäisi liikunnaksi ehkä 80-vuotiaalle huonokuntoiselle vanhukselle.
3000 askelta kun kävelee päivässä, niin pääsee tukevasti luokkaan ”sedentary” eli passiivisten, istuvien ihmisten joukkoon. Lihavat amerikkalaiset tuppaavat loistamaan tässä luokassa.
*******
Omron Walking Style II ei ollut itse asiassa ensimmäinen askelmittarini. Minulla on vieläkin jossain tallella Silvan askelmittari, jota en jaksanut käyttää kun se ei välillä toiminut ollenkaan. Onneksi päätin sitten hankkia kunnollisen askelmittarin, mikä osoittautui fiksuksi päätökseksi.
Silvan mekaanisen ja nykyisen Omron Walking Style II askelmittarin ero on siinä, että Omronin mittarissa on 2d-anturit jotka mittaavat askelmittarin asentoa ja askelia. Omronin mittarin voi panna taskuun, kaulaan ja laukkuun ja se toimii silti. Silvan mittarin olisi pitänyt olla aina tismalleen oikeassa asennossa jotta se olisi mitannut askeleita. Jos askelmittari oli vähänkin vinossa, niin saattoi olla että askellukemat lenkiltä palatessa samat kuin tullessa!
*******
Minulta kului ehkä 5 kuukautta ennen kuin kävelin säännöllisesti 10,000 askelta päivässä. Käytän yhä mittaria jokseenkin joka päivä: heitän sen aamulla kaulaan killumaan paidan alle ja otan pois vasta kun menen nukkumaan. Sillä tavalla pysyn jyvällä siitä, kuinka aktiivinen olen ollut fyysisesti päivän aikana ja pitäisikö vielä illalla mennä pienelle lenkille jotta saisin päivän askeleet kokoon.
Askelmittarin kanssa liikkuminen ei tunnu hirveästi liikunnalta. Käytän nykyään hyväksi kaikki pienetkin matkat jotka ennen saatoin ajaa pyörällä tai mennä julkisella liikennevälineellä (en omista omaa autoa). Välillä menen ruokakauppaan pidempää reittiä vain siksi, että saisin enemmän askeleita.
*******
Ainoa puoli Omron Walking Style II mittarissani oli hinta mutta se on ehkä silti ollut hyödyllisin sijoitus omaan terveyteen verrattuna kaikkiin niihin kummallisiin killuttimiin jotka pölyttyvät omissa nurkissa. Simple is best!
Oletko koskaan käyttänyt askelmittaria tai harkinnut sellaisen ostamista?
Periaatteessa inhoan kaikkea mittaamista ja tavoitteenasettelua liikunnassa. Askelmittaria en ole kokeillut, mutta polkupyörän kilomertrimittari on yllättänyt kannustavuudellaan. Tavoitteita mulla ei edelleenkään ole, mutta ilo on suuri, jos päivän pyöräilysaldo on tavallisen 9 km:n sijaan 20 km!
Hei Sherkku, kylläpä sä löysit meidät nopeasti. 🙂
En minäkään hirveästi tykkää tavoitteiden asettamisesta ja nykyään mun tavoitteet onkin lähinnä suuntaa antavia – ne venyy ja paukkuu tarpeen mukaan.
Aiotko jatkaa pyöräilyä vaikka sateet ja pimeys vaivaa?
”Tavoite” on jaksaa pyöräillä syyskuun loppuun sen 1-4 krt/vko kuin tähänkin asti, mutta toki jokainen pyörämatka lokakuun puolella on kotiinpäin!
Eli samanlaisia suuntaa aantavia tavoitteita täälläkin. On niitä, mutta ei niihin tarvitse hirttäytyä 🙂