Kahvakuulan lumo

Viime syksynä sain oman kahvakuulaohjelman. Innostuin siitä hurjasti ja kävin lisäksi ryhmäliikuntatunneilla 1-2 kertaa viikossa.

Yllätyksekseni innostuin liikunnasta mutta liikaa: polveni eivät kestäneet. Lääkärintarkastuksen lisäksi olisin tarvinnut myös fysioterapeutintarkastuksen, jolla olisi selvinnyt oikean polven asentovirhe.

Noin 30 minuutin ohjelmassa on kolme kolmen liikkeen settiä, jotka on tarkoitus suorittaa kolme kertaa kukin. Parhaaksi tavaksi totesi suorittaa jokainen setti kahteen kertaan ja siihen päälle tein kolmannen kierroksen jokaisesta setistä. Jos treenasin isoja lihaksia heti alkuun ne kolme kierrosta, en jaksanut paneutua kahteen muuhun settiin enää samalla tavalla. Ennen kuulailua poljin itsepalveluspinningpyörää n. 20 minuuttia lämmittelyksi.

Aloittelija kun olin, suoritin liikkeitä 8, 6 ja 4 kilon kuulilla. Eräänä päivänä katselin kauhulla viereeni asettautunutta naista, joka ryhtyi vastaavaan treeniin 10 ja 12 kilon kuulilla. Apua! en ikinä saavuta sellaisia voimia, että jaksaisin huhtoa puolta tuntia 12 kilon kuulalla! Mutta pointti ei olekaan pyrkiä muiden tasolle vaan hissuksiin kohottaa omaa kuntoani keinolla, joka motivoi minua paremmin kuin mikään huippuvarusteltu kuntosali.Kahvakuulan kanssa pysyy jalat (tai selkä) maassa ja koko keho tekee töitä. Välillä siinäkin kyllä keskittyminen ja sitä myötä voimat herpaantuivat enkä muka jaksanutkaan enää.

Kahvakuulan taika toimi kyllä minulla ja toimisi edelleen, jos polveni sallisivat jatkaa ohjelman harrastamista.

Syksyllä jaksoin raahautua työviikon aluksi ja lopuksi kuntoklubilleni hikoilemaan kuulan kanssa. En pyrkinyt haastamaan itseäni, vaan hoidin kuntoani. Ajattelin, että jos joskus huomaan 4 kilon kuulan muuttuneen turhan kevyeksi, voin jättää sen pois.

Nyt tilanne on se, että puolen vuoden säätämisen jälkeen polveni eivät ole vieläkään kuntotuneet rustonpehmentymästä siinä määrin, että uskaltaisin lähteä huhtomaan edes 4 kilon kuulalla. Toistaiseksi treenaan kahvakuulalla vain unissani!