Ostatko unelmia?

Pitkään kauhistelin erään tuttavani tapaa ostaa vaatteita kuvitteellisia tapahtumia varten (salsailtama, illallinen Firenzen-matkalla) tai ihan vain yksittäisiä juhlia varten (työkaverin tyttären ylioppilasjuhlat, eri vaate tietenkin seuraavalle viikolle tädin syntymäpäiville).

Kauhistuttavaa oli nimenomaan se, että vaatteet jäivät ostoksen tai vain yhden käyttökerran jälkeen komeroon pölyttymään ja kutistumaan.

Unelmat eivät koskaan toteutuneet (niitä ei toteutettu), vaate ei kelvannut enää uusiin juhliin. Kymmeniä, kymmeniä kauniita vaatteita ja satoja ellei tuhansia euroja rahaa.

Kauhistelin, kunnes löysin itseni samasta tilanteesta teekannun kanssa. Himoitsin Marimekon Oiva-kannua, vaikka se maksoi 72 euroa ja kotona odotti 4 muuta teepannua (jotka ovat kyllä hyvässä käytössä talvisin). En saanut ajatuksiani irti kannusta.

Tosiasiassa olin kiinni siinä haavekuvassa, kuinka nauttisin teetä ja herkkuja ystävän seurassa vailla huolia.

Silloin minulle valkeni mielihyväshoppailun ydin: ostetaan tavara, jonka toivotaan kiteyttävän ja toteuttavan jonkin unelman (iltaman, matkan, teehetken). Kyse ei ole edes siitä, että olisi riippuvainen tavarasta vaan enemmänkin siitä, että on niin stressaantunut, ettei edes ymmärrä rasittuneisuutensa mittakaavaa. Ostaa ja ostaa vain yhä uusia unelmia, kunnes haaveilun sivutuotteena koti on yhtäkkiä täynnä roinaa.

Teekannusta haaveilu olikin minulle naamioitunut rentoutusharjoitus. Kannun kautta kuvittelin levollisia hetkiä omassa keittiössä vailla huolen häivää, yksin tai yhdessä ystävän kanssa. Rasittuneisuuteni keskellä kaipasin hengähdystaukoa, ja kuvittelin teepannun luovan sellaisen. Haaveilu ilman ostamista ratkaisikin tällä kertaa tilanteen ja rentouduin.

Ostaminen ei ratkaise stressiongelmaa mutta näyttää mielikuvissa askeleelta lähemmäs mielenrauhaa. Pahimmillaan mielikuvapohjaiset ostopäätökset johtavat taloudellisiin hankaluuksiin. Kaiken rasittuneisuuden keskellä pitäisi muistaa ostaa vaatetta ja tavaraa vain todellisessa elämässä havaittuun puutteeseen tai tarpeeseen, ei johonkin kuvitteelliseen tilanteeseen, jonka toivoisi toteutuvan tulevaisuudessa.

p.s. Sinnittelin kuukauden ilman Oiva-kannua, kunnes ostin sen ale-hintaan ja käytin ”säästyneet” rahat uuteen teemukiin: projektityötä ei voi tehdä ilman projektimukia, eihän?