Satu
Pari postausta sitten kirjoitin siitä miten syömisten liika kontrollointi johtaa liikasyömiseen ja sitä kautta painonhallinnan ongelmiin.
Postausta kirjoittaessani rupesin tietysti miettimään missä määrin itse yhä kontrolloin syömisiäni.
Kokeilin sallivampaa suhtautumista syömiseen ensimmäistä kertaa noin kolme vuotta sitten kun luin kirjan intuitiivisesta syömisestä. (Rennosta syömisestä puhutaan myös Patrik Borgin kirjoissa). Intuiviivisen syömisen harjoittelu oli hyvin miellyttävä kokemus koska sallin itseni syödä joka päivä jotain sellaista mikä oli aikaisemmin kiellettyä sen takia että se on vaaraksi painonhallinnalle.
Testasin mm. eri jäätelöitä ja söin hyvällä ruokahaulla esimerkiksi meetvurstia ja muita ruokia jotka ovat epäterveellisiä tai rasvapommeja. Jossain vaiheessa pidin myös suosikkiherkkuani eli suklaata kaapissa ja söin sitä joka päivä muutaman palan.
Mielenkiintoista kokeilussa oli se että syöminen ei kovin usein karannut käsistä vaikka niin olisi voinut luulla. Tosin tässä kohtaa joudun huomauttamaan että ruokavalioni laatu ja ateriarytmit olivat varmaan ainakin enimmäkseen kohdillaan. Jos olisin ollut jollain kitudieetillä ei herkkujen nauttiminen kohtuudella olisi ollut mahdollista.
Kokeiluista huolimatta epäilen silti että jollain tasolla kontrolloin yhä syömisiäni liikaa.
Epäsuoraa todistusaineistoa tästä on se että syömiskontrollini tuntuu katoavan kokonaan silloin kun elämääni tulee ylimääräistä stressiä. (Viimeksi minulla oli yli kuukauden mittainen stressivaihe keväällä ja sitä ennen syksyllä.) Kun syömisen kontrolloijia ja ns. normaaleja syöjiä on tutkittu, on todettu että nimenomaan stressi ja negatiiviset tunteet saavat syömisen kontrolloijat menettämään syömisen kontrollin (!).
Liksäksi kun joskus aikaisemmin kesällä mietin söisinkö esimerkiksi jäätelöä useammin jos en ajattelisi että se on lihottavaa, joudin vastaamaan että söisin. Jäätelö on näköjään sittenkin – jollei nyt suorastaan kiellettyjen – niin ainakin jossain määrin epäilyttävien ruokien listalla.
Minun on myös helpompi koostaa päivän ateriat niin että laatupallot ovat vihreitä kuin vaikka tiedän että liian hyvä syöminen on pikemminkin huono kuin hyvä asia.
Lopputulos on se, että syön kyllä rennommin kuin aikaisemmin mutten enkä kuvailisi syömistyyliäni superneuroottiseksi, mutten kyllä hirveän rennoksikaan.
********
Mutta arvaa vähänkös minua jurppii että vuonna 2011 ilmeisen optimistisesti arvelin että onnistuisin kehittämään rennomman suhteen syömiseen vuodessa tai parissa. Silti vatvon yhä näitä asioita kolme vuotta myöhemmin. 🙁
Tästäkin tunnistan itseni! Miten vaikealta kuulostaakaan ajatus, että sallisi herkut.. Nykyään toisinaan/tavallaan ymmärrän sairastavani syömishäiriötä, ja ehkä tiedostaminen on osa paranemista.. Seurassa toisinaan syön herkkuja, silloin tuntuu normaalilta. Yksin syömiseen latautuvat kaikki ongelmat. Kontrollointi.. Sitä on, ja stressitilanteessa lähtee herkuttelu käsistä.. En ole tyytyväinen nykyisiin elämäntapoihini, mutta nyt on viikko jäljellä vielä todella stressaavaa työharjoittelua, ja olenkin ajatellut, että paneudun tähän elämäntapamuutosaiheeseen viikon päästä, kun olen ’vapaa’ ja voimia riittänee enemmän. Näitä on hyvä pohtia, kiitos!
Kiitos kommentista Elsa.
Minä palasin vuoden alusta tietoisemmin noudattamaan lautasmallia, joka on ollutkin ruokavalioni perusta. Olin laiminlyönyt työpäivän kiireessä välipalat, mikä on johtanut leivän ja makean ahmimiseen työpäivän jälkeen. Nyt varaan töihin jääkaappiin välipalatarpeet (hedelmiä, rahkaa, raejuustoa, tonnikalaa jne.) Olen pirteämpi eikä kuolettava nälkä iske kotiin palatessa. Myös mieli rauhoittuu . Pieni vaiva,iso vaikutus.
Joo joskus asiat on aika pienestä kiinni. Mäkin olen huomannut että syöminen rauhoittui välittömästi kun aloitin opiskelut – nyt mun päivässä on selkeät rytmit ja syön koululla aina kunnon lounaan. Vyökin on osoittanut lieviä löystymisen merkkejä.