Paniikki housukaupassa

Tämä postaus on itsenäinen jatko-osa Hannan Farkkutyttö sovituskopissa -kirjoitukselle. 🙂

 ******

Vietin eilen äitini kanssa yhden päivän kaupunkiloman Helsingin keskustassa. Tapasin äidin keskipäivällä hotelli Presidentissä ja menimme suunnittelemaan päivän ohjelmaa läheiseen Bravuriaan. Satuin mainitsemaan että tarvitsisin uudet housut, joten ryhdyimme tuumasta toimeen ja suuntasimme läheiseen Anttilaan.

Housupaniikki alkoi melkein heti kun astuimme sisään kauppaan. Joku oli järjestellyt vaateosaston uusiksi ja housut olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Muutaman minuutin metsästyksen jälkeen löytyi rekillinen mustia alennuksessa olevia hiihtohousuja (chinot?).

En vaivautunut moisia edes kokeilemaan.

Järkeilimme äidin kanssa, että Aleksi 13:sta on varmasti kattavampi housuvalikoima. Ei kun liikkeelle!

Marssimme rohkeasti kohti Aleksi 13:sta ja nousimme hienoja uusia liukuportaita pitkin kolmanteen kerrokseen. Tässä vaiheessa alkoi tosin jo tulla huonoja viboja, koska kaupan ilmastoa voi kuvailla vain yhdellä sanalla: subtrooppinen.

Äiti löysi kuitenkin tangollisen mustia, 70% alessa olevia Very Nice:n kangashousuja. Kaappasin itselleni muutaman housuparin ja työnnyin niiden kanssa sovituskoppiin. Tarvitsin vain muutaman minuutin todetakseni, että yhdet housut olivat niin isot että niihin hukkuu, ja toiset menivät hyvin päälle mutta korostivat ikävästi sloggien saumoista pursuavia alavatsamakkaroita.

Tulin ulos sovituskopista hyvin nopeasti.

Lyhyen ajatuksenvaihdon jälkeen  poistuimme äidin kanssa saunas- eikun  tavaratalosta ja menimme lepuuttelemaan hermojamme katukahvilaan.

*******

Luulin jo, että housuostokset olisivat siltä päivältä ohi, mutta mitä vielä. Palloilimme äidin kanssa Kluuvin alueella kunnes eksyimme pieneen vaateliikkeeseen Ateneumin –kujalla. Äiti oli kuullut ystävättäreltään ”ihmehousuista”, joita myydään ko. liikkeessä (ihmehousut olivat muistaakseni merkiltään Linden).

Ihmehousut kuulemma istuvat kenelle tahansa vartalon muodosta riippumatta (hyvästit alavatsamakkaroille!) ja ovat niin mukavat, että niiden jälkeen ei tee mieli enää käyttää muita housuja.

Viralliset ihmehousut eivät minua kuitenkaan kiinnostaneet, koska myynnissä oli vain capreja. Löysin onneksi parit mustat uber-stretchfarkkut, joita innostuin kokeilemaan (jopa farkkujen napinlävet ja vyötärökaistale venyivät). Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt, koska omaa kokoani ei löytynyt.

Ei erityisen traumaattista mutta pieni pettymys.

Siirryimme äidin kanssa syömään jäätelöä Fazerin kahvilaan. Nuoleskelin tyytyväisenä tryffelijäätelöäni  ja katsoin säälien kun kaksi stressaantuneen oloista keski-ikäistä naista käytti 5 minuuttia yrittäessään valita jotain syötävää ja juotavaa.

Päivän saldo: housuja ei löytynyt mutta askelmittariin kertyi 15 803 askelta. Eilisten kokemusten perusteella kehitin itselleni kaksi uutta peukalosääntöä, joiden noudattamisen pitäisi parantaa elämänlaatuani huomattavasti.

1. Älä tuhlaa ystävien ja sukulaisten kanssa viettämääsi laatuaikaa vaateostosten tekemiseen. Vaateostosten – ja aivan erityisesti housu- ja rintaliiviostosten tekeminen – pilaa päivän. *
2. Valintojen tekeminen on stressaavaa. Elämä helpottuu kummasti, kun ostat aina samaa: kun ostat jäätelöä, se on vaniljaa**,  kahvilassa valitset aina samaa erikoiskahvia/teetä tms. Elämä on paljon stressittömämpää kun ei koko ajan tarvitse tehdä turhia valintoja.

*Voin kyllä hengailla mukana kun sinä teet vaateostoksia. Se on ok. Toisaalta olen kuin peto jos päästät minut vapaaksi Akateemisessa kirjakaupassa…

**Erityisen hyvä sääntö lasten kanssa. Ennen kuin lapsi täyttää 10, on olemassa vain mansikka- ja vaniljajäätelöä. Syy? Et kai tosissasi pane 4-vuotiasta pilttiä valitsemaan jäätelökiskalla 15 eri jäätelölajin välillä kun kymmenen metrin jonon hengittää samalla niskaan? Siinä tilanteessa omakin henkinen kapasiteettini venyisi äärimmilleen ja olen sentään 44-vuotias tutkijakoulutuksen saanut nainen. (Tämän erinomaisen säännön olen oppinut Hannalta, joka oppi sen ystävältään.)