Olen viime päivinä surffannut nettikaupoissa etsien treenivaatteita naisille, jotka ovat sekä lyhyitä että rintavia.
Toisin sanoen etsin treenivaatteita, joilla on samanlainen ruumiinrakenne kuin minulla itselläni.
Olen 155 cm, minulla on lyhyet jäsenet ja painan tällä hetkellä n. 70 kg. Suurin osa ylimääräisestä tavarasta on kerääntynyt ylävartaloon, erityisesti rintoihin ja vatsan seudulle.
Mielestäni ruumiinrakenteeni on muistuttaa pikkuisen pingviiniä.
En ole yhtä taitava pukeutuja kuin Hanna, mutta viimeisten 20 vuoden ajan olen oppinut yhtä ja toista siitä mitä voin ja en voi panna päälleni. Jos sinulla on samanlainen ruumiinrakenne kuin minulla, et voi pukea päällesi tiukkoja porkkanamallisia farkkuja ja poolopaitaa – paitsi jos haluat näyttää ylösalaisin käännetyltä keilalta.
Siispä valitsin alla olevan kokoelman treenivaatteita noudattamalla muutamia peukalosääntöjä jotka olen oppinut Trinnyltä ja Susannahilta. Yritin ottaa huomioon myös sen, että haluat ehkä peittää joitakin kropan epäkohtia kuten jenkkakahvat tai roikkuvat allit.
- Porkkanamaisesti alaspäin kapenevat täyspitkät housut ovat out
- Pääntien pitää olla avara. Kaulaa myötäilevät kaula-aukot ja poolokaulukset eivät tule kysymykseen, koska ne saavat rintavarustuksen näyttämään *valtavalta*
- Puolihihat tai ¾ -hihat ovat paras valinta ihmiselle, jolla on pulskat käsivarret
Treenivaatteet – yläosat
1 Only Play:n väljässä treenipaidassa on Miami Vice- teksti ja niin pitkät hihat että ne peittävät pahimmat allit (Nelly.com) 2 Venice Beachin värikkäässä Bahia -paidassa on avara kaula-aukko (Zalando.fi)
3 Vasemmalla on Espritin kauniisti leikattu hihaton treenitoppi (Zalando.fi) 4 Oikella on Espritin venekauluksinen mustavalkoraitainen treenitoppi (Zalando.fi)
Treenivaatteet – alaosat
Mitä alaosiin tulee, lyhyillä ja rintavilla on pari hyvää vaihtoehtoa: joko polvipituiset caprit tai täyspitkät treenihousut joissa on suora lahje tai bootcut.
Alhaalta leveät lahkeet tasapainottavat raskasta yläosaa.
Vasemmalla on Espritin capri-pituiset treenitrikoot (Zalando.fi). Oikealla on Pure Limen täyspitkät lahjetta kohti levenevät treenitrikoot (Nelly.com).
Pahinta mitä lyhyt ja rintava nainen voi tehdä, on vetää ylleen tiukat nilkkaa kohti kapenevat trikoot. Esimerkki sellaisista trikoista on tämän postauksen alussa. 🙂
*******
Tasapainoisen treeniasun kruunaavat Nike Free treenikengät Zalandolta.