
Lueskelin tänään junassa naisten kuntoiluun ja hyvän olon tavoitteluun keskittyvää lehteä, jonka joku oli unohtanut junan penkille.
En itse koskaan osta näitä lehtiä, koska 80 sivua terveellistä elämäntapaa on ihan liikaa kaltaiselleni herkkusuulle. On myös hieman ärsyttävää lueskella tarinoita, joiden trimmatut sankarittaret kuntoilevat vähintään 10 kertaa viikossa. Oikeesti! Kuka ehtii salille 10 kertaa yhden vaivaisen viikon aikana?
Lehdestä luin, että on turha haaveilla vatsaa ympäröivän hötön haihtumisesta, ellei aktiiviseen liikuntaan yhdistä oikeanlaista (eli kevyttä ja terveellistä) ruokavaliota.
Kuulemma typerintä, mitä voi tehdä, on liikkua paljon, mutta pitää ruokavalio yhtä rasvaisena kuin ennenkin. Seurauksena on todennäköisesti vain väsymys. Ja vaikka vatsalihakset kiristyisivätkin jossain rasvakerroksen alla, ei muutos näy päällepäin mitenkään. Täytyy tunnustaa, että itse olen toiminut juuri näin, mutta ennusteesta poiketen liikkuminen ei ole vienyt energiaa, vaan lisännyt sitä.
Yhdellä lehden aukeamalla pyöreähkö nainen esitti jumppaliikkeitä, mutta muuten lehti oli kaukana tavis-liikkujan arjesta. Jutut on harvoin suunnattu kodin, päiväkodin ja työpaikan välillä homssuisena sukkuloiville perheenäideille.
On hieno ajatus syödä monipuolisesti viisi kertaa päivässä, mutta haluaisinpa nähdä kenen keittiössä valmistuu aamutuimaan ihana terveys-smoothie samalla, kun etsitään lasten kadonneita kenkiä ja puetaan talvihaalaria taaperolle, joka sisukkaasti riisuu haalarin kerta toisensa jälkeen.
Tiedän toki, että niitäkin supernaisia on, joilta kaikki tämä onnistuu…mutta itse olen ylpeä siitä, että saan lähdettyä jumppaan edes joskus!
Raakel Lignell kuntoilee (tai ainakin kuntoili) 10 kertaa viikossa, mutta silläkään ei taida olla pieniä lapsia…. 🙂
Mitä lehteä sä selailit? Mua kiinnostaa se ”kevyt ja terveellinen” jutska koska se kuulostaa aika vanhanaaikaiselta. En jaksa uskoa että rasvaisella ruokavaliolla väsyy paitsi jos harrastaa todella paljon liikuntaa. Ei siihen vielä muutamalla jumppatunnilla ylletä.
Oli se juttu oikeassa sen suhteen, että nähdäkseen kunnolla tuloksia joutuu tekemään muutoksia myös ruokavalioon. Kasvisten lisääminen on varmaan se se kaikkein tehokkain muutos kuten kirjoitin vanhassa postauksessa laihduttajan ruokavaliosta. https://satsinen.com/266/laihduttajan-ruokavalio/
Mun mielestä sä olet oikeilla linjoilla kun olet tehnyt sellaisia muutoksia jotka istuvat sun elämään ja saanut joitakin tuloksiakin.
Terveyssmoothieita ei ole pakko tehdä, tosin sellainen todennäköisesti valmistuu nopeammin kuin tyypillinen aamiainen. 🙂
”Kevyt ja terveellinen” on vain mun yleisnimitys minkä tahansa lehden tarjoamalle laihdutusruokavalioille. Idea lehden jutussa oli juuri se, että jotain täytyy tehdä myös syömisilleen, jos haluaa vatsalihakset näkyviin. Mutta sitä en allekirjoita, että ruokavalion pitäminen ennallaan ja liikunnan lisääminen ajaisi väsymystilaan 🙂
Sulla on hyvä luokittelusysteemi. 🙂 Mä haluaisin sellaisen ruokavalion, jolla saisi litteän vatsan irtokarkkeja syömällä muttei sellaista taida olla eikä tulla…