
Viime talvena työkaverini ehdotti, että voisimme joskus kesällä pyöräillä töihin. Ajatus tuntui täysin hullulta, sillä kotioveltani on työpaikalle matkaa 84 kilometriä. Aluksi nauroin ajatukselle makeasti.
Elämää, ajatuksia, liikettä
Viime talvena työkaverini ehdotti, että voisimme joskus kesällä pyöräillä töihin. Ajatus tuntui täysin hullulta, sillä kotioveltani on työpaikalle matkaa 84 kilometriä. Aluksi nauroin ajatukselle makeasti.
Olen aina ollut varsinainen spagettikäsi. Käteni ovat pitkät, kuulemma oikein sopivat balettitanssijalle, mutta lihasta niistä ei tunnu löytyvän. Punnertaminen on aina ollut hankalaa. Oli kyseessä … Read More ›
Tällä hetkellä liikunnallinen olotilani taitaa olla kaavoihin kangistunut. Olen täysin menettänyt sydämeni bodybalancelle, ja koska aika on kortilla, en ole kuukausiin käynyt muilla tunneilla. Mieli … Read More ›
Meillä on käynnistymässä kevään iloinen juhlaputki. Tällä viikolla vietetään esikoisen 8-v kaverisynttäreitä ja ensi kuussa nuorimmainen kutsuu 6-v synttäreilleen päiväkodin lettipäät ja muutaman pojan. Aikaisemmin … Read More ›
Näyttää siltä, että olen viimeksi kirjoittanut helmikuun alussa ja kertonut tammikuun totaalikyllästymisestä. Vietinkin tammikuussa jonkin aikaa mukavaa ja virkistävää ”jumppavapaata”. Aluksi ajattelin, että pysyttelen jumpista … Read More ›
Saatoin syksyllä valittaa muutamia kertoja siitä, että lunta ei tule ja maailma näyttää kamalan mustalta. Joulun jälkeen saatiin lopulta lunta, mutta sen seuralaisena tuli myös … Read More ›
Tammikuisen sunnuntaijumpan ihanuuksiin kuuluu täyteen pakattu jumppasali. Höyläsin kuntosalikorttiani viime sunnuntaina viisitoista minuuttia ennen tunnin alkua, ja onnistuin olemaan viimeinen, joka sai lapun kyseiselle tunnille.
Nuorimmaiseni, neiti 5-v, on päättänyt ryhtyä tulevaisuuden Kiira Korveksi. Aikaisemmin kumpikaan tytöistä ei ole ollut innostunut luistelusta, mutta siitä lähtien, kun Dancing on Ice -ohjelma … Read More ›
Joulu on ehdottomasti vuoden paras juhla, mutta jostain syystä kuntoilu puuttuu vuodesta toiseen joulunajan ohjelmastani. Joulun juhlallisuudet alkavat siitä hetkestä, kun työpaikan ovi sulkeutuu viimeisen … Read More ›