Hanna
Tällä hetkellä liikunnallinen olotilani taitaa olla kaavoihin kangistunut.
Olen täysin menettänyt sydämeni bodybalancelle, ja koska aika on kortilla, en ole kuukausiin käynyt muilla tunneilla. Mieli lepää, kun astelen tunnille, opettaja sytyttää salissa kynttilät ja himmentää valot. Usein tunnilla on todella ahdasta, mutta onnistun uppoutumaan omaan maailmaani, enkä välitä siitä, mitä ympärilläni tapahtuu.
Tuntuu siltä, että en muuta tarvitsekaan. Bodybalance pitää mielen vireänä ja jenkkakahvat aisoissa, tunneilla on helppo seurata omaa edistymistään, ja voi olla itseensä tyytyväinen, kun tasapainoon pääseminen on kerta kerralta helpompaa. Jonkinlaisen hengästyttävän lajin pitäisi tietenkin myös kuulua liikuntavalikoimaani, mutta viime kuukausina olen uskotellut itselleni, että body balance hoitaa tämänkin asian.
En ole suoraan sanoen uskaltanut lähteä juoksulenkille, koska olen pelännyt kuntoni romahtaneen liian yksipuolisen liikkumisen seurauksena.
Viikonloppuna kuitenkin päätin lähteä juoksuvarusteissani “iltakävelylle”. Kävelin jonkin aikaa, mutta koska käveleminen on niin hidasta, päätin pistää juoksuksi. Eikä juokseminen ole koskaan tuntunut yhtä helpolta! Ensimmäisen kerran tuskanhiki nousi otsalle jyrkässä ylämäessä vasta pari kilometriä juostuani, kun olen tottunut siihen, että epätoivo voi iskeä jo ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen.
Juoksin koko loppumatkan, ja kotona totesin, että ihmeellinen laji tuo bodybalance, kun se saa juoksukunnonkin kohoamaan. 🙂
Kuulostaa kiinnostavalta.
Ei se juoksukunnon nouseminen ole ehkä niin ihmeellistä jos ajattelee että bodybalance varmaan parantaa kehonhallintaa ja sitä kautta vaikuttaa juoksutekniikan parantumiseen ja siihen että osaa juosta ekonomisemmin.
Mua itseä nauratti kovasti aikoinaan kun tein juoksijoille tarkoitettuja Feldenkrais-harjoituksia ja ensiksi parani istumisasento selvästi. Käveleminen nopeutui myös huomattavasti ja lopulta kävelin kuin rasvattu salama… 🙂