Puissa laulavat mummot

Eläkeikään on vielä aikaa parikymmentä vuotta mutta suunnittelen jo tulevaa elämääni (super)mummona. Supertätihän mä olen jo ennestään. 🙂

Sain kimmokkeen kun luin Keskisuomalaisesta artikkelin puissa kiipeilevästä ja laulavasta 72-vuotiaasta Oili Forsmanista (52 lastenlasta!) ja päätin että siinähän on minulle sopiva esikuva mummovuosia varten.

Asuintaloni pihasta ei löydy muille kuin oraville sopivia kiipeilypuita mutta eiköhän läheiseltä ulkoilualueelta löydy sopivia ehdokkaita kiipeily- ja laulupuiksi.

Sitäpaitsi en halua ottaa sitä riskiä että naapurit kutsuvat palokunnan pelastamaan puussa laulavaa supertätiä.

Puussalauluohjelmistokin on tiedossa – tänä kesänä voin laulaa vaikka Kari Rydmanin Elämä on kaunis -kappaletta jota harjoittelemme kuorossa, mutta syksyksi pitää keksiä jotakin muuta. Voisin myös laulaa Samuli Edelmanin Armaan läheisyys -kappeletta, koska joku valitti kuorossa että Elämä on kaunis on melankolinen kappale kun siinä on se kohta jossa poika saa pakit tytöltä.

 ********

Supermummo-suunnitelmia vaikeuttaa ehkä hiukan se tosiseikka että minulla ei ole omia lapsia. Toisaalta olen kyllä nykyään hyvää pataa Hannan tyttöjen kanssa joten on täysin mahdollista että S ja I päättävät että omien lasten pitää päästä nauttimaan samoista kokemuksista he itse lapsina.

Eli 20 vuoden päästä täällä on tarjolla on supermummo joka laulaa, tanssii, piirtää, leikkii, kiipeilee puissa ja kirjoittaa satuja yhdessä lasten kanssa.

Jos vielä hankin kotiin renkaat joilla voi temppuilla, ”lapsenlapsia” ei voi estää kyläilemästä. 🙂 Sitäpaitisi minulla on kotona kaikenlaista muutakin kivaa kuten kolme kahvakuulaa, jumppapalloja, kuminauhoja ja leuanvetotankoja. S:hän nosteli lunani puntteja jo muutaman kuukauden ikäisenä pilttinä.

 Ja aina löytyy paperia ja värikyniä piirtämistä varten…