Pikkutyttoenergiaa

Hanna teki upean kakun myös aikuissynttäreille. :-)
Hanna teki upean kakun myös aikuissynttäreille. 🙂

Esikoisen 7-vuotis syntymäpäiviä juhlittiin pitkään ja hartaasti. Ensin vietettiin vauhdikkaat kaverisynttärit ja seuraavana viikonloppuna juhlittiin rauhallisesti ystävien ja sukulaisten kesken.

Kaverisynttäreiden aikaan talo täyttyi ihanasta ja kuplivasta pikkutyttöenergiasta. Suuren suosion juhlijoiden keskuudessa saavutti Robin-disco; olohuoneen lattia natisi liitoksissaan, kun tytöt lauloivat ”disco-valvojana” toimineelle miehelleni Faija skitsoo taas??

Pikkutyttöenergiaa on pakko ihailla, ja jäin juhlien jälkeen miettimään, missä vaiheessa meistä kasvaa laiskoja ja lamaantuneita aikuisia, joiden on vaikea innostua tanssimaan spontaanisti ainakaan julkisesti?

Harva aikuinen antaa rytmin viedä mukanaan arki-iltana työkaverin olohuoneessa. Aikuisten discoissakin hittibiisin hullaannuttamia ilmestyy tanssilattialle yleensä vasta kahden jälkeen yöllä. Kuinka helppoa kuntoilukin olisi, jos siihen voisi suhtautua yhtä innostuneesti kuin 7-vuotiaat suhtautuvat Robiniin?

Jumppaan olisi aina huisin hauska lähteä, koska siellä näkisi kaikki kivat kaverit, joiden kanssa leikittäisiin ennen tunnin alkua hippaa, eikä keskusteltaisi siitä kenen lihas on kaikista kipein. Eikä jumpassa kukaan yrittäisi jäädä takariviin murehtimaan työpäivän kulkua, sillä paras meno olisi aina eturivissä.

Eturivissä jumpattaisiin hymyssä suin, eikä opettajan tarvitsisi kertaakaan todeta, että ”naiset, ei tämä ole noin vakavaa”. Ja mikä parasta, jumpan jälkeen voisi mennä kavereiden kanssa pizzalle ja jätsksille, eikä kukaan murehtisi rasvan pakkautumista vyötärölle.

Toisilla pikkutyttöenergia taitaa syystä tai toisesta varastoitua pidemmäksi aikaa kuin toisilla. Ja taitaa olla ihan hyvä, ettei aikuisten maailmassa jokaista päähänpistoa toteuteta yhtä vapautuneesti kuin lapset sen tekevät.Itse yritän silloin tällöin innostua pulkkamäestä ja banaanihipasta, eikä kellon tarvitse edes olla kaksi yöllä, kun minut jo saattaa löytää heilumasta discopallon alta.

Sh’bamissa ajaudun aina eturiviin, sillä tanssin huuma vaan vie mukanaan, kun pikkutyttöenergia puskee pintaan!

One Reply to “Pikkutyttoenergiaa”

  1. Lapset tosiaan osaa ottaa hetkestä vaarin ja nauttia asioista spontaanisti, harmi että se taito aikuisena katoaa useimmilta. Mun oma sisäinen pikkutyttö herää kyllä S:n ja I:n kanssa. 🙂 En tiennyt että tytöt ovat Robin-faneja, hyvä kun tiedän kenestä on kyse… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.