Viiden kilometrin kireät juoksutrikoot

Eilen tein sen.

Puin kireät juoksutrikoot ensimmäistä kertaa ylleni ja juoksin koko viiden kilometrin lenkin alusta loppuun asti!

Huomasin jo viime viikolla, että lämpimällä säällä juokseminen on paljon hauskempaa kuin perinteisessä suomalaisessa kevätsäässä tarpominen. Päätin, että seuraavalla kerralla juoksen koko lenkin, sen sijaan että kävelisin viimeisen kilometrin.

Ajattelin, että tavoitteen saavuttaminen voisi olla helpompaa oikeanlaisissa housuissa.

Olen kai vähän sitä tyyppiä, joka on tottunut suorittamaan hikoilemisen ”säkki” päällä, ja aluksi olo olikin juoksutrikoissa hieman alaston. Onneksi juokseminen on kuitenkin sen verran vaativaa puuhaa, että varusteita ei tule juuri mietittyä liikkeelle lähdön jälkeen. Ja hyvinhän housut loppujen lopuksi toimivat. Alkumatka tuntui hankalalta, kuten aina, mikä ei toki johtunut housuista.

Viimeinen kilometri oli myös hankala, mutta lenkin keskivaiheilla, ja toisaalta taas kotiovella,tuntui siltä, että olisi voinut juosta vielä muutaman lisäkilometrin.

En voi kuin ihailla niitä, jotka pystyvät juoksemaan maratonin. Kuinka pitkänmatkan juoksijoiden jalat kestävät? Tai hermot?

Matka on niin pitkä, että sen aikana voi varmasti järjestellä koko elämäsä uuteen uskoon. Jo tällä vähäisellä juoksukokemuksella voin todeta, että aina ei voi olla hyvä juoksupäivä. Mitä tapahtuu, jos juuri sinä aamuna, kun pitäisi seistä elämänsä kunnossa lähtöviivalla, tuntuukin siltä, että lihaksia särkee ja askel on raskas?

Ehkä silloinkin auttaa, jos jalassa on oikeanlaiset juoksutrikoot 🙂