Säännöllisen epäsäännöllistä liikuntaa

Viikonloppuna katkaisin kesälomalöhöilyn aiheuttaman liikuntataukoni, ja lähdin pitkästä aikaa jumppaan.

Lähteminen hieman hirvitti, sillä takana oli lepäilyn ja herkuttelun täyteinen kesäloma. Jumppaaminen tuntui kuitenkin juoksulenkkiä turvallisemmalta vaihtoehdolta,
lenkille olisin nääntynyt takuuvarmasti.

Tunti sujui yllättävän hyvin, ja vähän ärsyttikin, että opettaja oli vaihtunut ja tahti oli rauhallisempi kuin aikaisemmin. Olo oli pettynyt, hiki tuli kyllä, mutta olisin halunnut treenata pää punaisena kuin itäeurooppalaisella painnonnostajalla.

Kotona jatkoin asian märehtimistä. On mahdollista, että alitajuisesti vedin tunnin löysäillen, ettei loman aikana vetelöitynyt kroppani vain kärsisi liikaa. Olen myös tainnut silloin tällöin syyllistyä siihen, että valitsen jumppatunneista ne mukavimmat, enkä niitä, joissa tiedän tulevan kaikista tukalimmat oltavat.

Tämä ei toisaalta johdu pelkästään minusta. Omat aikatauluni eivät yleensä yksinkertaisesti kohtaa kuntokeskuksen aikataulujen kanssa. Ja kun aikataulujen sovittaminen on
hankalaa, huomaa yhtäkkiä harrastavansa vähän sitä sun tätä.

Kun yksikään tunti ei toistu viikosta toiseen samanlaisena, tai ainakin näin tapahtuu melko harvoin, on edistymistä vaikea seurata. Vaikka tavoitteeni ei ole bikini fitness kisoihin osallistuminen, olisi silti mukavaa seurata edistymistä jollain muullakin mittarilla kuin vanhojen farkkujen kiristämisindeksillä. Jos haluan kasvattaa hauista tai näyttää jossain vaiheessa edes vähän ”urheilulliselta”, täytyisi treenin varmasti olla säännöllisempää ja jotain muuta kuin viikosta toiseen vaihtuvien tanssirytmien tahdissa heilumista.

Sunnuntaina vuorossa oli sh’bam, joka korvasi edellisen jumpan aiheuttaman pettymyksen. Hiki tippui pisaroina kohti lattiaa, ja olo oli miellyttävän tuskainen 🙂