Lepoa ja virkistystä

Vietän jo toista lepo- ja virkistyspäivää pian viime sunnuntaisen huoltopäivän jälkeen.

Sänky vetää puoleensa magneetin lailla, enkä tiedä onko kyse stressistä, vuodenajasta vai liiasta tietokoneella roikkumisesta tai kenties kaikista yhdessä.

Annoin itselleni luvan vain olla vaikka ääni pään sisällä sanoo että pitäisi tehdä yhtä ja toista hyödyllistä. Kokemuksesta tiedän, että itsensä piiskaaminen toimii vain tiettyyn pisteeseen saakka, ja lakkaa sitten toimimasta. Totesin että taidan olla aika väsynyt kun huomasin haaveilevani vagabondin elämästä luettuani aiheesta jutun Hesarin nettisivuilta.

Nukuin myöhään ja päivä lähti muutenkin liikkeelle laiskiaisen vauhdilla. Neljän maissa olin jo sen verran piristynyt (ja aurinko paistoi yhä) että lähdin tunnin kävelylenkille. Kotimatkalla poikkesin ostarilla, aikeenani oli ostaa apteekista reseptilääkkeitä. Resepti oli jäänyt kotiin, joten kyseessä olisi ollut hukkareissu, ellen olisi sattunut poikkeamaan Eestin Herkussa. Sieltä löytyi Kalevin ihania toffeella päällystettyjä riisipalloja. Nam!

Kävelyretken lisäksi olen lähinnä heitellyt pois keittiön kaapeista pois vanhoja ruokia ja tyhjiä ruokapaketteja (älä kysy miksi säilytän tyhjiä paketteja kaapissa: satun nyt vaan olemaan sitä ihmistyyppiäå). Kokeilin myös uutta reseptiä eli tein uunissa paahdettua kukkakaalia.

Äsken kaivoin kaapista pari vanhaa tuikkua ja panin ne palamaan. Kohta suunnittelen istahtavani loppuillaksi nojatuoliin katsomaan vanhoja Angelika-leffoja. Eiköhän nuoruuteni sankarittaren seikkailujen seuraaminen irrota pääni arjesta ainakin hetkeksi. 🙂

P.S. Millä tavalla sinä nollaat itsesi?

4 Replies to “Lepoa ja virkistystä

  1. Syksyllä ei olekaan mitään sen mukavampaa kuin kävelyretket raikaassa syysilmassa. Nykyään ei sadekaan haittaa kun on olemassa niin mukavia sadesään vaatteita. Sateisen lenkin jälkeen onkiin ihanaa nauttia kynttilöistä, sohvalla köllöttelystä ja vaikka lukemisesta. Ostin pilates rullan kokeiltuani sitä kesällä ystäväni luona. Samalla kuun köllöttelee voin venytellä rintarankaani ja pian varmaan opin käyttämään rullaa myös muuten kehonhuoltoon. alkaa kulostaa hirveältä suorittamiselta, ei siis kovin rentoa, vai? On hieno taito osata vain ollla ilman suorituspaineita, kölliä sohvalla ja antaa ajatusten harhailla. Kaamoksen idea kait on vähän hidastaa tahtia ja nautiskella kotiaskareistakin. Pimeys voi virkistää.

  2. Hei Miisa!

    Harmi etten tullut nauttineeksi enempää kotiaskareista, mulla jäi koti siivoamatta. 🙂 Yritän kirjoittaa postauksen pilatesrullista pian, olen keräillyt valmiiksi jo sopivia youtube-videoita.

    1. Oh, mun piti kirjoittaa pilatesrullista jo eilen , mutta jumituin koko illaksi yhteen toiseen hommaan!

Vastaa käyttäjälle Satu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.