Hanna
Edistystä on tapahtunut! Jenkkakahvat ovat selvästi alkaneet sulaa. 🙂
Pystyn jo käyttämään farkkuja, joita en ole viime aikoina viitsinyt pusertaa päälleni, sillä niissä on ikävästi vatsamakkaroita rutistava vyötärönauha. Kokeilin eilen myös vääntäytyä spagaattiin, mutta vaikka lattia olikin jo ehkä himpun verran lähempänä, on venymistavoite vielä kovin kaukana.
Viime viikon step aerobic -kokeilu myös todisti, että vaikka jotain jo onkin tapahtunut, olen vielä todella kaukana hyväkuntoisesta.
Viime viikolla aikatauluni meni uusiksi ja minun oli pakko valita jokin korvaava tunti zumban tilalle. Päädyin step aerobic tunnille. Ohjelmassa kyllä mainittiin, että tunti sopii hyvän peruskunnon JO omaaville… mutta koska kaipasin viikonlopun jälkeen jotain erityisen hikistä liikuntaa, ajattelin kokeilla tuntia. Laji taitaa olla melko suosittu, sillä sali oli täynnä naisia ja lautoja.
Asettelin steppilaudan eteeni ja yritin keksiä, mitä muuta laudalla muka voisi tehdä kuin astella ylös ja sitten taas alas?
Tunnin aikana minulle selvisi, että laudan päällä voi itse asiassa tehdä lähes kaikkea sitä, mitä ilman lautaakin. Koordinaatio oli koetuksella, kun piti yhtäaikaisesti astua laudalle, astua sivulle ja vispata vielä käsiä jossain pään yläpuolella. Laudalla pystyi niin hyppimään, tanssimaan kuin punnertamaankin.
Tahti oli nopea, ja ihmettelen, että selvisin tunnista ilman sen suurempia kompurointeja ja nilkan nyrjähdyksiä.
Totesin saman tien, että laji ei ole minua varten. Hiki tuli kyllä, ja kaloreita paloi varmasti, mutta kulutin myös valtavasti energiaa siihen, että keskityin pysymään laudallani. Nostan hattua muille osallistujille; suurin osa veti koko tunnin täysillä läpi, kun itse jouduin välillä vähän seisahtumaan ja ”asettelemaan lautaani uudelleen”.
********
Lajin valinnallakin taitaa siis olla merkitystä motivoitumisen kannalta.
Ainakin minulle on tärkeää, että liikkuminen on hauskaa ja omille taidoille ja kyvyille sopivaa. Kun löytää lajin, josta pitää, on helppo palata liikuntamuodon pariin aina uudelleen ja uudelleen.
Sehän on erinomaista että liikunnalla on jo tullut tuloksia!
Mulle on myös tärkeää, että liikunta on omalle kuntotasolle sopivaa. Vaikka jokin laji kuinka kiinnostaisi, ei siitä tuu mitään jos erehtyy menemään liian edistyneelle tunnille. Nimim. kokemusta on.
Sä unohdit mainita sen seikan, että tunnilla viihtymiseen vaikutti sekin, että joku siellä piereskeli koko ajan! Tätä joukkoliikunnan haittapuolta ei usein näe korostettavan missään.
Hahhahaa! Nauroin ääneen tuolle Satun pierukommentille!
Just kävin läpi mun vuoden 2004 (tms.) blogimerkintöjä tonne kutri.net:in uuteen blogiin siirtoa varten ja siellä yhdessä blogimerkinnässä totean, että liikunnan on oltava kivaa, koska muuten hyvin äkkiä muut, kivemmat jutut alkavat mennä sen ohi aikatauluissa. Eli joo, mäkin vastustan pakkoliikuntaa.
Hei, mä olen niin innostunut liikunnasta, että voin nyt harmitella kun joudun pitämään pakkotaukoa siitä pienen operaation takia. Täytyy olla 14 vuorokautta hikoilematta, venyttelemättä ja kumartelematta:( Joskus näinkin päin! Joukkoliikunnan haittapuoliin viitaten, minä käyn vain naisille tarkoitetulla salilla, koska naiset liikkuu hiljaa. Miehet aina ähisee ja puhisee ja varmaan myös häpeilemättä piereskeleekin. Toisaalta se on hienoa, ettei arastele oman kehonsa toimintoja vaan on sinut sen kanssa… vai?