Satu
Minulla on kummallinen nuppi.
Puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina heräsin yläniska ja hartiat jumissa ja iltapäivällä totesin, että migreenikohtaus uhkaa. Nappasin lääkkeen, hain vuokraleffan Makuunista ja vietin koko loppu päivän nojatuolissa pötköttäen ja telkkaria katsoen. Kohtauslääke auttoi: migreeni ei tullut kunnolla päälle.
Olinko onnellinen siitä että minun ei tarvinnut kärsiä migreenistä? Olin kai, mutta tunsin myös syyllisyyttä siitä että sille päivälle suunnittelemani hommat – esimerkiksi blogimerkintöjen kirjoittaminen ja voimaharjoittelu – jäivät tekemättä. Ääni päässäni sanoi, että olisin voinut käyttää aikani paremmin, esimerkiksi tekemällä jotain hyödyllistä kuten kevyitä kotiaskareita. Mitä tahansa, kunhan olisin tehnyt jotain hyödyllistä.
Ilmeisesti saan olla hyvällä omalla tunnolla vapaalla vasta sitten kun olen siinä jamassa, että konttailen migreenin takia kylpyhuoneesssa oksentamassa.
Pitäisi-ääni päässäni voisi joskus panna turpansa tukkoon.
******
Asiasta toiseen.
Viime syksynä kirjoittelin intuitiivisesta syömisestä ja siitä, kuinka vaikeaa minun on syödessä keskittyä vain syömiseen. Se tosiaan on yllättävän vaikeaa – vieläkin minulla on usein vaikeuksia saada itseäni rauhoittumaan niin paljon, että suostun syömään ilman oheistoimintoja kuten telkkarin katselua tai lehden selailua.
Lisäksi päässä käy koko ajan sellainen pölinä, että on vaikea keskittyä itse ruokaan.
Tänään tein tietoisen syömisen kokeilun. Asetin kolme palaa Marianne-suklaata nätisti lautaselle ja tarkastelin niiden muotoa. Sitten otin suklaanpalan käteeni ja keskityin sen muodon aistimiseen sekä sormin että silmin. Sitten haistelin suklaapalaa ja tunnustelin sitä huulillani, ja ihan lopuksi otin sen suuhuni ja annoin suklaan sulaa kielelläni.
Kokemus tosiaan oli aivan toisenlainen kuin normaalisti syödessä. Yleensähän hotkin ruoan kuin tuli olisi takapuolen alla.
Olen viime päivinä tehnyt myös kasvojoogaharjoituksia, joita suositeltiin Aidon kauneuden metsästys –blogissa. Parina viime vuonna minulle on tullut sellainen tunne, että naamani on hitaasti valumassa alaspäin. Toivotaan että kasvojooga auttaa siihen ongelmaan. Ainakin se tuntuu auttavan silmien väsymiseen.
Liikkeiden tekeminen myös naurattaa, varsinkin ensimmäisellä kerralla. Ja on yllättävän vaikeaa siirrellä suussa olevaan ilmakuplaa vasemmasta poskesta oikeaan: saan kyllä ilmakuplan vasempaan poskeen, mutta jostain syystä minun on vaikea siirtää sitä oikeaan poskeen. 🙂
”Pitäisi” on kirosana. Olen jo useamman vuoden harjoitellut korjaamaan sen sanalla ”voisi”. Siivouskin on sujunut niinä päivinä, kun olen ajatellut, että voisin siivota, mutta ei ole pakko 🙂
Vielä en tosin ole saanut venytettyä tätä voimista itsestäni huolehtimiseen. ”Voisin tehdä punttijumpan” tai ”voisin käydä kävelyllä” eivät valitettavasti kaiu päässä juuri milloinkaan. Ehkä niihin liittyy vielä liian usein sivulause ”koska tarvitsen lihasvoimaa” tai ”jotta olen huomenna virkeämpi”. Tavoitteellisuuden liittäminen liikkumiseen liimaa mut takuuvarmasti nojatuoliin kirjan tai käsityön kanssa. Jumppaan ja liikun, kun se on kivaa puuhastelua, ei eläkepäivien liikuntakyvyn varmistelua!
Mulla on siis sittenkin täysin normaali nuppi! 🙂 Onneksi olen liikunnan suhteen vihdoin päässyt tasolle, jossa en yleensä joudu motivoimaan itseäni liikkumaan. Mutta kauan siinäkin kesti.
Tuttu tunne tuo ”pitäisi” tehdä sitä sun tätä. Varsinkin silloin kun ”saan” olla yksin kotona -pojat koulussa ja mies töissä- tuntuu, että pitäisi tehdä jotain hyödyllistä ennen kuin on ansainnut edes hetken löhöilyä hyvän kirjan tai elokuvan parissa. Nytkin pohdin mitä hyödyllistä tekisin tänä viikon ainoana vapaapäivänä. Aika näyttää.
Mä voisin antaa sulle luvan vain löhöillä (mieluiten täysin epäkehittävän) kirjan tai leffan kanssa, mutta mun salliminen ei ehkä vaikuta..
Joo. Niin se vaan on, että omasta itsestä se salliminen pitää tulla. Ihan mukava päivä tästä tuli vaikka en ole katsonut televisiota tai edes lukenut kirjaa. Ja vielä ajattelin silittää miehelle muutaman työpaidan 😉
Mulla oli tarkoitus viettää tämä viikonloppu ilman ohjelmaa..paitsi, että olisi pitänyt pestä sauna, siivota kirjahylly ym. inhottavaa. Pesin pyykkiä ja siivosin kirjahyllyn. Saunanpesu jyskyttää takaraivossa:( Nyt istun sohvalla ja oikeastaan VOISIN mennä ulos lenkille! Ehkä sen vielä teen, sillä vedin aamiaisella itseni ähkyksi. Joo Satu, minäkin taidan sanoa Pitäisi-äänelle iloisesti, että se pitäisi turpansa tukossa. Se on paras vinkki pitkään aikaan! Nautin tästä hetkestä ja ihailen auringonpaistetta tästä sohhvalta käsin. Katsotaan mihin se johtaa.