Viikkopäivitys ja sekalaista pölinää

Tämä viikko on ollut aika risainen. Laihdutusprojekti on mennyt muuten hyvin, paitsi että lipsahdin peräti kahtena päivänä syömään irtokarkkia.

Minulla tuo syöminen karkaa käsistä aina samalla tavalla: normaaliin rutiiniin tulee jokin poikkeama ja ateriavälit venyvät, mikä sitten johtaa siihen että viimeistään illalla puputan jotain roskaa oikean ruoan sijasta. Tällä viikolla poikkeamaksi riitti se, että unirytmi meni sekaisin: esimerkiksi perjantain ja lauantain välisenä yönä töllötin tietokoneelta leffoja aamuvarhaiseen asti! Seuraavana päivänä ei sitten ollutkaan niin kivaa kun olin nukkunut huonosti ja päätä kivisti. Arvaa tekikö mieli laittaa terveellistä ruokaa?

En ole asiasta hirveän huolissani, paitsi jos se alkaa toistua.

Ihmettelen sitä, miksi toimin aina samalla tavalla vastaavassa tilanteessa. Miksi en esimerkiksi mene vaikka kauppaan ostamaan oikeaa ruokaa karkin sijasta, jos olen sitä mieltä etten millään jaksa laittaa ruokaa itse? Säästäisin mieluummin herkuttelun sellaiseen päivään, jona siitä oikeasti nauttii.

Puntarin lukema on pyörinyt tällä viikolla samassa kuin viime viikolla. Housut tuntuvat löystyvän pikku hiljaa, joten läski ilmeisesti palaa niin kuin pitääkin.  Lohdutuksekseni lueskelin toissa päivänä Katrin erinomaista artikkelia Vapaudu vaa’an vallasta.

*******

Nyt on sekalaisten pölinöiden vuoro.

Kävin keskiviikkona pitkästä aikaa kirjastossa ja lainasin läjän kirjoja. Mukaan sattui suosikkikolumnistini Jani Kaaron kirja Terveenä 100-vuotiaaksi. Kirja on tylsän näköinen mutta se on erinomaista luettavaa, joten hotkaisin sen parissa päivässä. Jos pitää poimia kirjasta muutama käyttökelpoinen ohje, ne voisivat olla vaikka nämä kolme: käy kävelyllä joka päivä (jos vain istut kaiket päivät, muutut hitaasti vihannekseksi!), syö mustikkaa ja nuku hyvin.

Ja ai niin: punajuurimehun juominen on halpa tapa alentaa verenpainetta!

Alkuviikosta luin jostain tutkimustuloksen, että murehtijat ovat älykkäämpiä. (Tyhmät ovat siis niin tyhmiä, etteivät osaa edes murehtia!) Uutinen ilahdutti, koska silloin olen älykkyydeltäni varmaan neron tasolla. Olen jo ehtinyt murehtia esimerkiksi sitä miten noloa on jos kuolen köyhänä, koska silloin minulla ei ole varaa järjestää edes omia hautajaisiani. Sitten minut haudataan sosiaalitoimiston tuella pahvilaatikossa eikä kukaan tule hautajaisiin!

Yhtenä päivänä taas huomasin miettiväni, ovatko vanhempani alkaneet syödä yksipuolista ruokaa eläkkeelle jäätyään. Ja mitä kaikkia ikäviä terveysvaikutuksia siitä voikaan olla. Toisaalta: mitä sitten jos vanhemmat syövät huonosti? Miksei murehtimista voi rajoittaa sellaisiin asioihin, joihin voi oikeasti vaikuttaa?

Vilkas mielikuvitus viihdyttää, mutta elämänlaatu ei aina ole paras mahdollinen.