Hanna
Olen sitä mieltä, että kuntoilijan kannattaa välttää liian pitkiksi venähtäviä liikuntataukoja kuin ruttoa.
Oma taukoputkeni on nyt katkaistu, mutta ei se helppoa ollut.
Lässähtäneillä lihaksilla punnertaminen oli toki surkeaa, mutta kamalinta oli huomata, miten hyvä kuntoni oli jossain vaiheessa ollut. Kolmen viikon tauon jälkeen aloitin jumppatunnilla, jonka muistelin olevan kevyt ja helppo; ennen lomaa pystyin vetämään tunnin läpi kolmen kilon painoilla. Nyt kahden kilon painot eivät olleet pysyä hyytelön tavoin tutisevissa käsissäni. Seuraavana päivänä lihaksia kolotti kuin vasta-alkajalla.
Lähteminenkin oli vaikeaa. Ei huvittanut, joten saadakseni takapuoleni ylös sohvalta käytin jälleen kerran apuna hyväksi havaitsemaani keinoa; kehuskelin jumppa-aikeistani etukäteen mahdollisimman suurelle joukolle, jolloin en kehdannut enää illan tullen perääntyä. En tiedä, miten homma muiden kohdalla toimii, mutta olen todennut, että minulle mikä tahansa poikkeama rutiinissa on kohtalokas. Niin kauan kuin liikunta on rutiininomainen osa elämää, on lähteminen helppoa, mutta kun rutiini syystä tai toisesta katkeaa, tulee liikunnan uudelleen aloittamisesta vaikeaa, enkä meinaa enää edes muistaa minkä vuoksi kuntoilen.
Mies on jatkanut karppaamista kohta viikon verran ja on laihtunut jo 4 kiloa. Eilen kuitenkin sattui kauhea repsahdus meille molemmille. Maanantaipäivän uuvuttamana tulin kotiin nälkäisenä ja kiukkuisena, ja väsyneenä ehdotin perheelle noutopizzaillallista. Kaikki rakastuivat ideaan, jopa karppaava mieheni, joka totesi jatkavansa karppausta uudelleen taas tänään. Pizza maistui herkulliselta alas mennessään, mutta ruokailun jälkeen iski morkkis. Tuli hirveä ähky, maha pömpötti ja suolaisten pizzanpäällysten ansiosta jouduin juomaan litratolkulla vettä.
Kuntoremonttilaisen pitäisi muistaa, että ei saa päästää nälkää yllättämään, sillä nälkäisenä tulee tehtyä typeriä ratkaisuja.
Jälkeenpäin voin vain todeta, että ei olisi tässäkään tilanteessa pitänyt poiketa rutiinista, vaan tarttua kattilaan ja kauhaan ja ryhtyä keittelemään normaalia kotiruokaa.
Me ollaan synkronoitu meidän repsahdukset sopivasti samalle päivälle. Mä söin eilen 201 grammaa irtokarkkeja. 🙂 Jopa samasta syystä kuin te söitte pizzaa eli koska päivän rutiinit meni sekaisin enkä viitsinyt itse laittaa ruokaa. Jostain syystä jaksoin kuitenkin kävellä Makuuniin asti ostamaan niitä irtokarkkeja!
Repsahduksiin kanattaa lähinnä suhtautua filosofisesti. Niitä tapahtuu silloin tällöin eikä se juuri vauhtia hidasta. Tänään mäkin palasin mukisematta tavalliseen arkisyömiseen.
Aikaisemmin mullakin oli suuria vaikeuksia jatkaa siitä mihin jäin jos liikuntarutiineihin tuli tauko. Nyt jatkaminen on jostain syystä muuttunut helpommaksi. Alan vaan tehdä jotain, niin kyllä siitä taas innostuu.
Olen huomannut, että joskus tauko jopa parantaa suorituksia. Pelit ja treenit sujuu paremmin, kun niistäkin välillä pitää lomaa. Ja sitten myös huomaa, että liikuntaa kaipaa:) Mutta tuo turhaan syömiseen repsahtaminen on kyllä tylsää.. Vähän väliä pengon keittiön kaappeja, jos löytäisin jotain makeaa. Onneksi , en jaksa lähteä kauppaan kovin usein.