Syystauolla

Syksy on tullut ja tuonut mukanaan pimeät illat ja taukoamattoman tihkusateen. Eletään taas sitä aikaa vuodesta, jolloin voi verhoutua erilaisiin villakauhtanoihin ja onnellisesti vain unohtaa kaiken sen, mitä ne alleen kätkevät. Syystuulien humistessa puissa, olen jälleen innostunut sohvasyöppöydestä; minulla on valtavasti energiaa miettiä, minkä sortin herkku kruunaa television tosi-tv-putken.

Syyllinen tähän taantumuksen tilaan on tietenkin pimeä syksyinen sää!

Syksy tuo mukanaan myös ihanan lajitelman erilaisia ja eripituisia flunssia, joiden poteminen tuhoaa ne vähäisetkin rutiinit, jotka rento ja kiireinen kuntoilija on kyhännyt kasaan. Viimeisimmästä räkätaudista toivuttuani, kävin melkoisen tahtojen taistelun ja lähdin eilen kesken sunnuntai-iltapäivän kohti jumppasalia. Olin vähällä jäädä kotiin, olinhan haravoinut pihaa jo ainakin kymmenisen minuuttia, kyllähän se jo olisi täyttänyt päivän kuntoilutarpeet 🙂

Kohta kuitenkin löysin itseni puhisemasta tuskissani jumppasalin lattialta. Päätin valita kaikista kauheimman tunnin, koska jotenkin hassusti kuvittelin, että muutamien viikkojen tauko ei tunnu juuri missään. Olin väärässä.

Takarivin suojissa sätkiessäni vakoilin kaksi kertaa itseni kokoisia kanssasisaria, joilta ei vatsalihasten kunnosta päätellen ollut jäänyt yksikään treeni väliin. Minulla oli aikaa vilkuilla ympärilleni, sillä muiden huhtoessa tein itse vain joka toisen liikkeen.

Sanonta ”Lihakset tulevat ja menevät, mutta läski on ikuista” saattaa tosiaan pitää paikkansa. Varsinkin, jos unohtuu liian pitkäksi aikaa viettämään syystaukoa sohvan nurkkaan.