Hanna
Eilen laitoin pitkästä aikaa lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksulenkille.
Valitsin hieman pidemmän reitin, sillä tällä kertaa en halunnut tehdä tutuksi tullutta pikapyrähdystäni naapureiden ikkunoiden alla. Lenkin pituus oli viisi kilometriä, jonka aikana tein kolme ”juoksusprinttiä”.
Juokseminen sujui paremmin kuin viimeksi, varmaankin siksi, että vauhti oli nyt maltillisempi.
Tällä kertaa juoksemista ei haitannut tunne siitä, että happi loppuu seuraavan mäennyppylän päällä, vaan onnettoman painavat jalat, joiden nostelu oli jostain syystä erittäin hankalaa.
Muistan lukeneeni jostain, että mitä kevyempi olet, sitä helpompaa juokseminen on. Ehkä minunkin siis olisi syytä pudottaa muutama kilo, vaikka olenkin omasta mielestäni varsin loistava näinkin 🙂
Tai sitten kaikki johtui vain vaikeista olosuhteista, sillä reitilläni oli paljon pehmeää lunta, ja olin ainoa, joka yritti juosten päästä eteenpäin. Mies myös totesi, että juokseminen voisi olla helpompaa jossain muussa asusteessa kuin toppapuvussa ja nahkahansikkaissa!
Juoksuharrastukseni on vielä sen verran hataralla pohjalla, että en ole hankkinut kenkien lisäksi muita varusteita, vaikka yksi tuttava väittikin, että juokseminen kannattaa aloittaa hankkimalla ensin ”kivoja juoksujuttuja”.
Alkuvuoden aikana olen saanut mukavasti kiinni viime syksynä kadottamastani liikuntarytmistä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että liikkumaan on pakko päästä, kun aikaisemmin tunne oli useimmiten se, että liikkumaan on pakko lähteä. Tuntuu kummalliselta, että valitsen lumisen ja pimeän lenkkipolun sen sijaan, että jäisin sohvan nurkkaan katsomaan suosikkisarjaani.
Toisinaan murehdin, mitä tapahtuu, jos innostus jostain syystä lopahtaa?
Kuntoiluinnostuksen ylläpitäminen on mutkikas juttu, sillä se on yleensä kiinni vain ihmisestä itsestään. Jos päätät vaihtaa työpaikkaa, ei entiseen työpaikkaan ole ilman kulkukorttia menemistä. Jos taas kuntoiluinnostus lopahtaa, ottaa olohuoneen sohva sinut aina avosylin vastaan.
Kenties kuntoiluvelvoite pitäisi lisätä lakiin, ehkä lenkkipolulle olisi silloin helpompi mukisematta lähteä. 🙂
Mä olen varma että ihmiset innostuisivat käyttämään sellaista lakia hyväkseen liikunnan välttämisessä. En mä voi liikkua, kun mä vastustan sitä pakkoliikuntalakia!
Vaikka sulla tulisi välillä katkoja liikuntaan, niin todennäköisesti sä vaan palaisit ennemmin tai myöhemmin takaisin liikkummaan. Aika sitkeästi olet jatkanut liikkumista ja siitä on selvästi tullut sulle osa elämää. Monet olisi jo luovuttaneet monta kertaa. 🙂