Satu
En nykyään juuri katso telkkaria, mutta Juttaa ja puolen vuoden superdieettejä olen jostain syystä seurannut melkein alusta asti uskollisesti. Se on kummallista, koska en yhtään pidä pikalaihdutusajattelusta, jota tuollaiset telkkariohjelmat ruokkivat.
Minuun onkin noissa ohjelmissa vaikuttanut eniten se, kuinka huimasti osanottajien kunto nousee puolen vuoden aikana.
Viime keskiviikkonakin seruasin kadehtien, kun Marzu treenasi leuanvetoja ja jaksoi lopussa pysytellä lankku-asennossa vaikka kuinka kauan. Martzua oli muutenkin kiva seurata, koska hänellä oli ylipainoa suurin piirtein saman verran kuin minulla itselläni, joten on helpompi kuvitella miltä itse näyttän sitten kun olen laihtunut 15 kiloa (itse asiassa 11 kiloa, koska n. 4 kiloa on jo lähtenyt.)
Kyllähän mun kunto on koko ajan noussut, kuten itse tekemieni kuntotestien tuloksetkin, se vaan on ollut hirveän hidasta ja välillä tuntuu, että poljen fyysisen kunnon suhteen paikallani.
Ruokahaluni on kasvanut ja haluan lisää haastetta ja nopeampia tuloksia. Enkä sitäpaitsi halua jäädä kakkoseksi Hannalle, joka juoksee ja käy Zumbassa ja Sha’bamissa ja ties missä!! 🙂
Vaikka en pysty tällä hetkellä hankkimaan kuntosalikorttia personal trainerista puhumattakaan, mikään ei estä minua lisäämästä treenikertoja ja treenien intensiteettiä.
Kunnonkohotukseen keskittyminen edellyttää kylläkin sitä, että pistän liikunnan harrastamisen tärkeysjärestyksessä monien muiden asioiden edelle, koska muuten se tuppaa jäämään jalkoihin.
Vaikka olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti monia vuosia, minun on yhä helppo ruveta ajattelemaan että tänään ei oikein huvita treenata – teen lihaskuntotreenin sitten huomenna. Ja kun se huominen tulee, niin ajattelen että ehdin treenata sitten vaikka ylihuomenna.
Se on tyhmä tapa ajatella. Jos ei muu auta, niin rupean treenaamaan aamuisin.
******
Katsotko telkkarin laihdutusohjelmia? Miten ne vaikuttavat sinuun?
Mä myös tykkään seurata Jutan ohjelmaa, mutta erityisesti niitä jaksoja, joissa laihdutetaan 30 kiloa. Mitä suurempi muodonmuutos, sitä hauskempi sitä on jostain syystä seurata.
Mua taas haittaa niissä isommissa muodonmutoksissa se, että 30 kilon painonpudotuksen jälkeenkään ei aina pysty näkemään miltä osallistuja näyttää normaalipainoisena (on kylläkin valitettavan ulkonäkökeskeinen näkemys multa!). Muistaakseni tähän mennessä yksi naisosallistuja on onnistunut laihduttamaan sen 40 kiloa – Sanni muistaakseni.
Mun mielestä esimerkiksi Suurin pudottaja on ihan kauheaa katseltavaa. Sellainen lyhyt kuntorääkki ja supertiukka dieetti ei voi mitenkään toimia pitkällä tähtäimellä. Ja se tekee niin pahaa, kun ne 300-kiloiset ihmiset laitetaan juoksemaan. Voi polviparat :/
Jutan ohjelma sen sijaan on oudon koukuttava! Oon tykännyt siitäkin, että osallistujat pääsevät tarvittaessa esimerkiksi ravintoterapeutin luokse, eikä laihduttamisessa keskitytä pelkästään siihen kuntorääkkiin. Ongelmana tossa ohjelmassa on sekin, että laihduttajat syövät kotona aina eri ruokaa kuin muu perhe, mikä ei myöskään toimi pitkällä tähtäimelle. Sitä oon myös ihmetellyt, että on ihan järjetöntä syödä c-vitamiinia tabletteina, kun vitamiinitarpeen saa niin helposti tyydytettyä vihanneksilla ja hedelmillä. Olis kyllä mielenkiintoista nähdä, missä kunnossa noi tyypit on vuoden-parin päästä.
Niiden 300-kiloisten kilpailijoiden polvet ovat muakin hirvittäneet! Kuinkahan monen kilpailijan polvet ne on pilanneet sillä rääkillä?
Joskus luin Kiloklubi-foorumilla jotain sellaista, että ainakin osalle kilpailijoista on kilot tulleet melkein heti takaisin. Mutta se ei tiestysti ole mikään ihme sellaisen kuurin jälkeen.