Nyt on siis kyseessä oma painoni, ruokavalioni ja fyysinen kuntoni. 🙂
Olen aloittanut puolivirallisen kampanjan vieroittaakseni itseni pään pensaaseen panemisesta paino- ja syömisasioissa. Ahkeran itsetutkiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että itseni pitäminen pimeässä painon ja syömisten suhteen ei ainakaan helpota painonhallintaa.
Tällä hetkellä pistän kaikki syömiseni Kiloklubin laskuriin ja punnitsen itseni kerran viikossa, mutta siitä ei ole kovinkaan kauan kun olin pari vuotta kokonaan punnitsematta itseäni. Ja silloin kun merkkailin ruokiani, jätin usein merkitsemättä poikkeamat suunnitelluista syömisistä.
En halunnut tietää kuinka paljon oikeasti söin, varsinkaan silloin kun mielestäni söin liikaa tai vääriä ruokia.
Ei ole kivaa joutua myöntämään lihoneensa kun piti laihtua, mutta kyllä faktat pitäisi pystyä kohtaamaan faktoina. Tarkoitan tällä sitä etten ota lihomista liian henkilökohtaisesti (siis merkkinä epäonnistumisesta ihmisenä) tai rupea ruoskimaan itseäni. Haluan suhtautua lisääntyvään painoon vain merkkinä siitä, että jokin tässä hommassa ei itselläni toimi niin kuin pitäisi.
Faktoja painosta ja ruokavaliosta
- Painoin viime punnituksessa 71.7 kg
- Painoindeksini on nyt 29.9 eli olen ylipainoinen. Pari kiloa sitten olin vielä lihava.
- Olen laihtunut syksyn mittaan 1.9 kg
- Kehonkoostumusmittarini mukaan rasvaprosenttini on 48.4%**
- Syön päivittäin 1500-1600 kaloria (tämä on siis painonpudotusruokavalio)
- Kalorivajeeni on 400-500 kaloria / päivä
- Syön ”herkkuja” 2-3 kertaa viikossa, yleensä suklaata
- Päivittäisistä kaloreistani tulee n. 28-38% rasvasta ja tästä määrästä alle 1/3 tulee kovista rasvoista
- Syön yleensä yli 600g kasviksia päivä
- Syön yleensä 5 ateriaa päivässä
- Punnitsen itseni kerran viikossa
Kuntofaktat
Testasin tänään lihasvoimani toistamalla muutaman testin joita olen tehnyt joskus aikaisemmin itsekseni.
- Punnerrustestissä (naisten punnerrus) tein 28 toistoa 60 sekunnissa (2v sitten tein 7 toistoa)
- Vatsalihastestissä tein 25 toistoa minuutissa (2v sitten 20 toistoa)
- Kyykkytestissä tein 23 kyykkyä 30 sekunnissa (ei vertailudataa)
Ylävartalon lihasvoima/kestävyys on siis peräti moninkertaistunut parin vuoden aikana ja vatsalihaksetkin ovat voimistuneet jonkin verran. Pelkän mutu-tuntuman perusteella sanoisin että myös jalkojen lihasvoima on selvästi lisääntynyt.
Suunta on siis parempaan päin, mutta minulla on vielä runsaasti petrattavaa lihaskunnon suhteen.
Aerobinen kuntoni on tällä haavaa mysteeri, koska en ole saanut tehtyä uudelleen UKK-kävelytestiä, josta viimeksi tuli niin kummalliset tulokset.
******
Eli tästä lähdetään tällä kertaa.