Satu
Vihdoinkin minulla on aikaa bloggaamiseen. Viime viikot ovat olleet hektisiä mutta nyt toivottavasti helpottaa ainakin vähän (kop kop).
*******
Kuvan kakku on Hannan nuoremman tyttären 5-vuotiskakku. I. on piiloutunut lahjan taakse koska inhoaa (ison joukon) huomion kohteena olemista. Minusta I. tietenkin tykkää: tuoksun kuulemma hyvältä (luulen että se johtuu uudesta hiusöljystäni) ja minulla on hassut hampaat(!!).
Synttärikakku oli kaunis ja herkullinen niin kuin Hanna kakut yleensä, mutta tykkäsin vielä enemmän rocky road –paloista joita Hanna oli tehnyt minua varten. Ne ovat vakiosuosikkejani: mikä voisi olla parempaa kuin pähkinät, vaahtokarkit ja suklaa yhdessä?
Niitä ei kyllä voi syödä kovin monta peräkkäin ennen kuin tulee äklö olo.
*******
Oivallukseni liittyy syömiseen. Yli kuukausi sitten lopetin ruokapäiväkirjan pitämisen Kiloklubin palvelussa ja ryhdyin merkkaaman syömiseni vihkoon kynällä ja paperilla.
Päätin lopettaa merkkailun koska olen ruvennut epäilemään että Kiloklubin ruokapäiväkirjan pitäminen toimii minulla vain ylenmääräisen syömiskontrollin välineenä.
Rentoa syömistä ei opi jos ei uskalla ikinä kokeilla kontrollin hellittämistä.
Ja mitä oivalsin? Oivalsin että päässäni asuu kuin asuukin yhä pieni syömisten kontrolloija jolla on tarkat mielipiteet mitä ja kuinka paljon saisin milloinkin syödä! 🙂 Yhtenä iltana söin jostain syystä aika paljon leipää ja siitäkös ääni päässäni innostui: ”Et sinä tällä tavalla ikinä pääse eroon ylikiloistasi” ja ”Sun pitää huomenna olla tosi tarkkana syömisten kanssa ettei se ryöstäydy käsistä”.
Tällä kertaa päätin kuitenkin olla menemättä mukaan noihin ajatuksiin. Merkkasin ne vain vihkooni ja unohdin koko asian.
Varsinainen oivallus syntyi seuraavan päivän iltana kun mietin päivääni. Totesin syöneeni vähemmän kuin tavallisesti, ilmeisesti koska en ollut kovin nälkäinen.
Ja jos joku nyt ihmettelee mitä mullistavaa ko. havainnossa on, niin se, että tajusin että kroppani tosiaan osaa kuin osaakin säädellä syömisiäni ihan itse ilman että minun pitää siihen koko ajan puuttua.
Toivon että tämä oivallus merkitsee ikuisen laihduttamisen loppua.. 🙂