Miksi kaksikin kiloa kannattaa kadottaa

A slim woman is showing how much weight she lostLueskelin Anette Palssan mainiota muutaman kilon tiputtamiseen liittyvää kirjoitusta ja päätin itsekin uhrata jälleen kerran palstatilaa ”kahdelle liikakilolleni”.

On totta, että kahdella ylimääräisellä kilolla ei juurikaan ole merkitystä, ja jokaisen kahden kilon pudotuksesta haaveilevan on syytä miettiä, miten paljon huomiota kiloille kannattaa antaa ja miten paljon voimavaroja kahden ylimääräisen kilon karistamiseen kannattaa käyttää.

Kahden kilon tiputtamisessa kun on hyvin usein kyse siitä, että peilissä pitäisi näyttää samalta kuin naisihmiset näyttävät lehtien photoshopatuissa kuvissa.

Kuntoremonttini alussa minun oli vaikea uskoa, että niillä muutoksilla, joita olin valmis tekemään ruokavaliooni ja liikuntatottumuksiini, voisi saavuttaa kovin paljon.

En ollut varsinaisesti ylipainoinen, halusin vain olla pikkuisen kevyempi ja mahtua edellisenä kesänä ostettuihin vaatteisiin. Mutta jos en olisi silloin päättänyt  tehdä jotain, istuisin kai edelleen olohuoneen sohvalla voivottelemassa ajanpuutetta, en edelleenkään jaksaisi juosta kahtasataa metriä pidemmälle ja olisin saanut hitaasti mutta varmasti seurakseni taas kaksi uutta lisäkiloa.

Sen sijaan, että olen nyt noin neljä kiloa kevyempi kuin syksyllä 2011, voisin olla jo kuusi kiloa nykyistäpainavampi.

Minulle ”parin kilon” pudottamisesta on ollut paljon hyötyä. Tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, miltä näytän ja saan liikunnasta valtavasti energiaa. Vaikka en ole otsa rypyssä yrittänyt saada aikaan vihannesvallankumousta perheessämme, sekin on päässyt salakavalasti tapahtumaan.

Omalla kohdallani ehkä tärkein oivallus eteenpäin pääsemiseksi on ollut muutoksen lopullisuuden ymmärtäminen. Paino nousee ja kunto rapistuu takuuvarmasti, ellei asialle tee jotain! Itse en ole valmis kokeilemaan, mitä tapahtuu, jos annan periksi ja päätän hyväksyä kaksi ylimääräistä kiloani.

Olipa kahden kilon murehtiminen kuinka turhaa tahansa, aion jatkossakin keskittyä siihen, että kilot majailevat jossain muualla kuin minun vyötärölläni.

2 Replies to “Miksi kaksikin kiloa kannattaa kadottaa

  1. Erinomainen kirjoitus! Juuri sillä tavalla salavihkaa ne kilot kertyvät ja kunto rapistuu. Lyhyistä ja raivokkaista kuntokuureista ja muutaman viikon tai kuukauden laihdutuskuureista ei ole mitään hyötyä – korkeintaan niistä saa kauhean stressin.

    Nyky-Suomessa valitettavasti harva pysyy normaalipainoisena ja hyvässä fyysisessä kunnossa ihan itsestään vaan sen eteen on itse pakko ryhtyä näkemään vaivaa. Itse tajusin asian lopullisesti vähän ennen kuin täytin 40. Totesin että tällä tahdilla olen eläkkeellä jo viisikymppisenä..

  2. Mainio kirjoitus!

    Mulla ainakin normaalipainossa pysyminen vaatii koko ajan työtä. Vanhoihin, melkein koko tähän astisen elämäni ajan treenattuihin huonoihin syömistapoihin tulee lipsuttua ihan huomaamatta takaisin, jos ei pidä vahtia yllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.