Satu
Kävin keskiviikkona ruokakaupassa ja ostin samalla tuoreen KG-lehden. Olin hieman hämmentynyt kun minuun iski lehtihyllyllä samoillessani häpeä siitä, että tässä sitä valitaan laihdutuslehteä. Eikös minun pitäisi jo olla ekspertti asiassa kun olen jo kirjoittanut kaksi vuotta kuntoiluun ja painonhallintaan keskittyvä blogia? Kunnon tuloksia vaan ei näy.*
Ei siinä auttanut tieto että kassaneidit ja muut asiakkaat tuskin olivat tietoisia siitä että pidän blogia. Häpesin sitä että olen (yhä) laihdutuspuuhissa, vaikka se on nykyään kai yhtä arkipäiväistä kuin hampaiden harjaaminen.
Vielä hämmentävämpää oli että ostoskorissani oli KG-lehden mukana vain ruispaloja, porkkanoita ja muita kasviksia. Edelläni olevan naisen ostoskorissa sen sijaan oli kolme suklaapatukkaa ja pari kaljaa, mutta tiukkoihin farkkuihin pukeutuneella naisen varressa ei ollut missään mitään ylimääräistä.
Miten tähän on päädytty? En mä vaan tiedä. Mussa ei ole muuta tiukkaa kuin elämänasenne. Ehkä vika löytyykin sieltä.
*******
KG-lehdestä löytyi sentään muutamia lupaavia reseptejä ja muutama mielenkiintoinen artikkeli.
Kiinnostavin oli juttu 65 kiloa lahduttaneesta Annesta, joka ei kuulemma koskaan kärsinyt ulkonäköongelmista (lähtöpaino 147 kg). Mistä ne olivat sellaisen haastateltavan kaivaneet esiin? Itse en tunne kovinkaan monta naista, jotka eivät kärsisi ulkonäköön liittyvistä ongelmista – ihan ulkonäöstä riippumatta.
*Myönnetään että kuntoni tosin on noussut tässä välissä ja ruokavalioni on enimmäkseen erinomainen Kiloklubin laatupalloilla mitattuna.
Meillä oli töissä yksi päivä mielenkiintoinen keskustelu juuri tuosta ulkonäkö-aiheesta. Hyvin selvästi kävi ilmi, että eniten ulkonäöstään ja painostaan olivat huolissaan juuri kaikki normaalipainoiset naiset. Minä mukaan lukien. Miten siinä on näin päässyt käymään? Ja oikeasti muutama paikalla ollut hieman ylipainoinen nainen oli aivan tyytyväinen itseensä. Olen niin kateellinen!
Maailma on tosiaan ihmeellinen. Mä olen itse päätellyt että kyse täytyy olla jostakin muusta ”puutteesta”, joka sitten kanavoidaan ulkonäöstä murehtimiseksi. Olen ajatellut että yksi tulevista lupauksistani voisi olla se, että lopetan omasta ulkonäöstä valittamisen.
Hyvä ajatus! Voisin yrittää tuota itsekin.
KG on muuten harvinaisen asiallinen lehti, kun ottaa aiheen huomioon. Siinä on mukavan vähän tilaa trendikkäille muotidieeteille ja muille hömpötyksille. Ainoa, mitä siinä vierastan, on se, että asiallisten artikkeleiden vieressä on huuhaatuotteiden mainoksia. Toki lehdenteko on bisnestä ja mainokset tuovat rahaa, mutta ihannetilanteessa mainokset olisivat linjassa lehden toimituksellisen sisällön kanssa.
Voi olla, että ne kahvipöydän pullukat eivät OIKEASTI ole tyytyväisiä ulkonäköönsä. He vain eivät halua julkisesti näyttää surkeaa oloaan, vaan esittävät reipasta. Minua on aina häirinnyt se, että painosta ja laihdutuksesta eniten puhuvat ne, joilla siihen on vähiten tarvetta. Usein mietin, eivätkö he yhtään ajattele, miltä heidän puheensa kuulostavat vieressä istuvan ylipainoisen korvissa. ”Jos tuo hoikka nainen on omasta mielestään laihdutuksen tarpeessa, minkälainen elefantti MINÄ sitten hänestä olen….? Eivät vain kehtaa suoraan haukkua minua, niin arvostelevat sitten itseään.”
Nykyajan naisen ulkonäkökompleksi kiteytyy painoon, koska kauneusihanne on sairaalloisen laiha. Ollakseen kunnon nainen pitää ainakin olla laihduttavinaan, jos painoa on enemmän kuin 45 kg.
Tyytymättömyys ulkonäköön voi olla myös yleistä heikkoa itsetuntoa ja pelkoa siitä, ettei kelpaa epätäydellisenä. En tiedä, mainontako vai mikä meidät saa ajattelemaan, ettemme koskaan ole riittävän hyviä. Vaikka olisimme ammatissamme maailman huippuja, erinomaisia kasvattajia, suloisia ja seksikkäitä vaimoja, aina löytyy jokin kohta, joka vaatii puunaamista ja parantelemista. Minua helpotti suuresti, kun joskus vuosia sitten luin Catherine Deneuven haastattelusta, ettei hänkään (jota olen aina pitänyt maailman kauneimpana naisena) ole tyytyväinen ulkonäköönsä.
Mä taas kallistun sille kannalle, että ne kahvipöydän hoikatkin naiset murehtivat omaa kroppaansa ihan samalla tavalla kuin pulleat tai ”oikeasti lihavat” kanssasisarensa. Eivät ihmiset näe itseään peilistä niin kuin muut näkevät meidät, vaan jotain aivan muuta: huomio kiinnittyy johonkin omasta mielestä kamalaan piirteeseen tai epäkohtaan, eikä mitään muuta sitten näekään.
Luulen että kauneusihanne, mainonta jne. liitettynä heikkoon itsetuntoon johtaa noihin ulkonäkökomplekseihin. Muistaakseni tutkimustenkin mukaan anorektikot ovat juuri tällaisia heikosta itsetunnosta kärsiviä perfektionisteja, mikä altistaa heidät anoreksialle.
Itse olen huomannut että mitä tyytyväisempi olen elämääni, sitä vähemmän piittaan ulkonäköni epäkohdista.