Jäähyväiset herkuille

Olen nyt jumpannut säännöllisesti vähintään kaksi – kolme kertaa viikossa. Huomaan, että joistakin paikoista nahka on kiristynyt; orastava kaksoisleuka on kadonnut, eivätkä allit enää heilu niin iloisesti. Olo on pirteämpi, mutta edelleenkin tiirailen otsa kurtussa vatsanahkaani, jota maan vetovoima vetää puoleensa.

Vaikka uhmakkaasti väitin, että en koskaan tule luopumaan pizzoistani, pastoistani ja perjantai sipseistäni, olen joutunut vähitellen toteamaan, että todennäköisesti näistä herkuista on sittenkin luovuttava. Ainakin siinä tapauksessa, että todella haluan litteän vatsan.

Jos minulla olisi aikaa ja energiaa liikkua seitsemänä päivänä viikossa, ehkä liikunta todella tekisi kaiken työn…mutta olen perheenäiti, jonka elämä sisältää paljon istumista ja hyötyliikunnan sovittaminen päivärutiiniin tuntuu hankalalta. En näe itseäni taittamassa työmatkoja polkupyörällä, sukkuloimassa läpi aamu- ja iltapäiväruuhkien lapset pyörävaunussa perässäni.

Tällä viikolla sain toisenkin hyvän syyn tarkastella omia ja mieheni ruokailutottumuksia.

Alkuviikosta mieheni sai pahan lihaskrampin selkäänsä, ja on kulkenut vinossa koko viikon. Katsottuani kuinka mies on punnertanut sohvalta pystyyn kuin huonosti liikkuva eläkeläinen, en voinut olla lopulta toteamatta, että pieni treeni ja ruokavalion tarkistus ei olisi pahitteeksi hänellekään Ehdotin, että myös hän voisi yrittää päästä kanssamme ”rennosti kuntoon”. Nähtäväksi jää, tarttuuko mies haasteeseen.

Mutta miten tästä eteenpäin? Ryhdynkö karppaajaksi vai painonvartijaksi? Smoothie-harrastajaksi kenties…Miten ruokavaliota muutetaan oikealla tavalla?

Viimeksi kun vähän laihduttelin, ilmestyi kasvoihini valtava määrä finnejä, joka kuulemma oli selvä merkki siitä, että sain liian vähän rasvoja!