Joulun juhlakausi on alkanut ja vaikuttanut heti lamaannuttavasti liikuntaintooni.
Viime perjantaina viihdyin valomerkkiin asti pikkujouluissa ja lauantaina vietin äidin 65-vuotis syntymäpäiviä ihanien herkkupöytien äärellä. Tiistain kruunasi linnan juhlien vastaanotto; tapahtuma, joka sopii sohvasyöpön itsenäisyyspäivän ohjelmaan paremmin kuin minkään sortin kuntoilu.
Vaikka itse olen laiskotellut, olen saanut Helsingissä asuvat sukulaiseni liikkumaan aktiivisesti. Tänä vuonna lasten joululahjalistoista tuli syystä tai toisesta kovin lyhyet. Pienempi toivoi autoparkkitaloa ja vauvanukkea, kun taas isompi halusi cd-radio-soittimen ja toffee-ponin.
Päätin siis toteuttaa kaikki toiveet, joita vaatimattomat toivomuslistat sisälsivät. Toffee-poni on ihana suurisilmäinen poni, joka kaipaa hellyyttä, räpsyttää silmiään ja rouskuttaa porkkanaa, ja koska ponia ei myydä täällä ”maalla”, valjastin sukulaiset ponikaupoille.
Poni osoittautui kuitenkin niin vilkasliikkeiseksi, että aina kun kummitäti ehti kauppaan, oli juuri saapuneen erän viimeinenkin poni laukannut hetki sitten lelukaupan ovesta ulos. Lopulta sain tilattua ponin nettikaupasta, ja nyt odotan jännityksellä, ehtiikö hartaasti odotettu paketti pukin pussiin.
(Satun sivuhuomio epätoivoisille Toffee-ponien etsiskelijöille: Hanna tilasi Toffee-ponin Brittien Amazon-nettikaupasta. Ei ole mikään halpa lelu! P.S. Poni saapui eilen ja on kuulemma komea. 🙂 )
Olen aina rakastanut joulua. Nautin joululahjojen ostamisesta, jouluvalojen asettelusta, kynttilöiden valikoimisesta, jouluherkkujen leipomisesta ja jopa vieraiden kestitsemisestä. Pidän siitä, että jouluna on ympärillä paljon sukulaisia, naurua, laulua ja lasten riemunkiljahduksia, kun paketista löytyy juuri se älytön vempain, jota lapset ovat toivoneet.
Allit ja vatsamakkarat eivät yhtäkkiä enää olekaan niin tärkeitä asioita, kun mielessä pyörivät ihanat jouluvalmistelut. Kavenneessa vyötärössä on mukava keikistellä joulun ajan juhlissa, mutta jouluhuumassa unohtaa helposti, että ilman työntekoa vyötärö ei pysy kapoisena.
Lupaan siis, että tänä viikonloppuna ehdin huolehtia hieman myös alleistani.
Shoppaaminen on todistetusti tehokasta arkiliikuntaa: askelmittariin kertyi kevyesti 14 000 askelta kun kerran olin ostoksilla.
Nyyh! Nauti sä vaan sun kavenneesta vyötäröstä, mä kärsin hiljaa matroonamaisista mitoistani ja heiluttelen allejani kun jouluna tavataan. 🙂