Hanna
Minäkään en ole pitänyt kunnollista seurantataulukkoa edistysaskelistani, vaikka se olisi varmasti ollut hyödyllistä.
Jos alkutilanteesta olisi jonkin sortin todistusaineistoa, voisi aina laiskuuden iskiessä katsoa vaikkapa valokuvaa ennen ensimmäistä jumppatuntia.
Silloin varmasti näkisi, että jotain on tapahtunut, eikä kaikki ponnistelu ole ollut turhaa, ja jaksaisi taas lähteä iloisin mielin treenaamaan.
Muutama päivä sitten sain pitkästä aikaa patterit vaakaani ja astelin rohkeasti punnitsemaan itseni. Tyrmistyneenä jouduin toteamaan, että painolle ei edelleenkään ole tapahtunut yhtään mitään. Olen samoissa lukemissa kuin kolme kuukautta sitten. Tiedon iskettyä tajuntaani, näytti vyötäröni heti peilikuvassakin levinneen. Olen mitannut vyötäröni säännöllisesti ja tiedän vyötäröltä kadonneen useita senttejä, mutta yhtäkkiä en enää nähnytkään kadonneita senttejä vaan yhä liian löysän vatsanahan. En osannutkaan enää iloita kadonneista jenkkakahvoista, vaikka alunperin yksi tavoitteista oli nimenomaan voida pukeutua niin, ettei tarvitse miettiä, mikä vaate peittää vatsamakkarat ja minkälaiset housut imevät jenkkakahvat sisäänsä. Viime syyskuussa olisin ollut riemuissani, jos vartaloni olisi yön aikana muuttunut sellaiseksi, miltä se näyttää tänään.
Vaaka on siis selvästi täysin turha kapistus, joka pitäisi pahan tuulen välttämiseksi piilottaa vaatehuoneen perukoille 🙂
Mutta totesin samalla, että ilmeisesti myös tässä lajissa nälkä kasvaa syödessä! Vatsaa puristavien tukihousujen jääminen tarpeettomaksi ei näköjään enää riitä, vaan huomaan haaveilevani aivan uusista asioista. Kuten lihaksikkaista käsivarsista, jotka näyttäisivät oikeasti treenatuilta, ja että jopa vuosien sohvasyöppöilyn jälkeen vatsani olisi kauttaaltaan litteä ja jostain ehkä pilkistäisi pienen pieni vatsalihaskin.
Lähdin heti metsästämään kiinteämpiä käsivarsia tuskalliselle tehokiinteytystunnille ja olen kerännyt rohkeutta uskaaltaakseni vihdoin ja viimein astua myös kuntosalin puolelle, vilkkuvien kuntosalilaitteiden ihmeelliseen maailmaan.
Sä kuvaat tässä hyvin ”vaa’an kirousta”. Se on juuri sitä, että vaa’an lukemat saa suhteettomat mittasuhteet ihmisen päässä, vaikka ne eivät edes kunnolla kerro läskin määrästä… 🙂
Joo, mulla näytti vaaka koko viime syksyn samoja lukuja, ihan sama mitä söin tai jätin syömättä.. J Ja mikä oudointa: kun vähensin syömistäni, vaaka näytti entistäkin suurempia lukuja. Myös vaatteet alkoivat kiristää, joten mittanauhaa ei tarvittu. Nyt toteutan lautasmallia, enkä sen kummemmin mieti puntaria. Katsotaan mihin se riittää..
Vaakaa en onnekseni omista. Lääkärikäynneillä pyysin päästä vaakaan, koska huolestuin laihtumisestani, joka kuitenkin paljastui jonkinlaiseksi kiinteytymiseksi. Paino oli tasan sama kuin syksyllä, olo ja mielikuva vain olivat muutamaa kiloa hoikempia! Tässä asiassa varmaan mielikuvilla pääsee pidemmälle, kun ei ole kyse terveyttä välittömästi uhkaavasta lihavuudesta. Hiiteen numerot!
Sä todennäköisesti kasvatit syksyllä lihasmassaa ja poltit rasvaa. Lihashan menee pienempään tilaan kuin sama läskimäärä, joten se selittäisi laihtumisen tunteen. Toivottavasti sun kuntoilu jatkuu yhä!
Varmasti jatkuu, olen vasta pääsemässä kunnolla vauhtiin!