
Tänään on vuorossa syömispölinöitä.
Kuten viime postauksessa mainitsin, olen päättänyt alkaa syödä taas vähän kurinalaisemmin. Olen viikon ajan merkinnyt taas syömiseni Kiloklubin palveluun ja tavoitellut vihreitä palloja eli laatukriteerit täyttävää syömistä.
Tavoitteenani on syödä paremmin, ei niinkään vähentää syömisten määrää. Olen viikon aikana syönyt n. 1700-1800 kaloria päivässä, ja yritän pitää päivittäisen kalorivajeen n. 200 kalorissa. (Niin kauan kuin on miinusta, pitäisi painonkin pudota). Homma on sujunut kohtuullisen hyvin, mutta on työlästä syödä kunnolla koko ajan. Paljon vaivalloisempaa kuin hypätä ruokakaapilla ja vetää sieltä naamaansa mitä käteen sattuu!
Olen tehnyt viikon aikana pari tärkeää havaintoa.
Totesin, että suurin ongelmani syömisessä on todennäköisesti se, etten vaivaudu laittamaan itselleni kunnon aterioita illalla. Muutama vuosi sitten ongelmani oli juuri päinvastainen: söin liian kevyesti aamiaisella ja lounaalla. Nyt olen kääntänyt kelkan niin, että olen ruvennut laiminlyömään iltasyömistä: en tee kunnon ateriaa illaksi vaan yritän selvitä heppoisilla välipala-aterioilla.
En ole ihan varma siitä, onko kyseessä laiskuus vai alitajuinen yritys vähentää syömisten määrää.
Toinen havainto on se, että proteiinien määrä jää helposti turhan alhaiseksi. Proteiineja ja rasvan saantia koskevan laatupallon saan kyllä aika helposti vihreäksi, mutta esimerkiksi ensimmäisenä kiloklubipäivänä sain silti proteiineja vain 16 % päivän kalorimäärästä. Kovan ruokasuunnittelun jälkeen onnistuin lauantaina nostamaan proteiinien määrän 25 prosenttiin.

Tässä on vain yksi mutta: proteiinien määrän vahtiminen on sen verran stressaavaa, etten tiedä onko se vaivan arvoista.
Todennäköisesti yritän taas parantaa ruokavaliossani liian monta asiaa yhdellä kertaa. Parasta on ehkä, että keskityn tällä hetkellä siihen että alan syödä kunnon aterioita myös illalla. Jos proteiinien määrä tuntuu olevan vielä senkin jälkeen ongelma, palaan siihen sitten myöhemmin.
Painosta en osaa sanoa mitään, kun en ole noussut puntarille sitten viime keskiviikon. Mutu-tuntumani on kuitenkin, että maha on litistynyt. 🙂
*******
Nyt pitää käydä Telkku.comista tsekkaamassa tuleeko telkkarista mitään huonoa katsottavaa. Eilen katsoin Cowboys and Aliens –elokuvan: ihan ok leffa, mutta ei erityisen säväyttävä kokemus – 2,5 tähteä. Eniten leffassa säväytti Daniel Craig, joka oli timmissä kunnossa.
Ja kas, huonoa katsottavaa löytyy. TV5:lta tulee Double Team jonka tähtenä on Jean-Claude van Damme.
Hi Satu! For protein, I’ve been eating black beans, dark red kidney beans, and boiled eggs (with the yolks popped into the garbage). I make a chili out of the beans. I need to watch the calories more carefully.
🙂 Marion
Kurkkasin Kiloklubin sivuille ja laskin painoindksini. Vastaus kuuluis: Olet normaalipainoinen – älä laihduta, vaan keskity terveellisten elämäntapojen opetteluun. Kävin tänään myös pitkästä aikaa salin vaa`lla. Digitaalinen vaaka on ollut pimeänä kuukauden ja näytti minulle nyt ilkeilläkseen suurempia lukuja kuin viimeksi. Tosin tiedän syynkin: en ole päässyt kuukauteen lähikaupasta ulos ilamn Runebergin torttuja tai laskiaspullaa. Onneksi niiden sesonki pain loppuu, sillä muut pullat eivät minua innosta. Olen yrittänyt noudattaa lautasmallia ja työmaaruokalassa se onkin näppärää. mutta kuten Satu totesi, on kummaa, ettei tuota iltaruoakilua saa yhtälailla enää terveelliseksi. Itse epäilen laiskuutta ja mielikuvituksen puutetta. Kotiin tullessa haluaa heittää aivot narikkaan. Tulee mussutettua leipää kun ei muuta jaksa keksiä. Ja van Dammekin tuntuu ihan kultturellilta sohvaperunan pääkopalle:)
Ahaa, en tiennytkään että sä oot Runbergin torttu/laskiaispulla-addikti! 🙂 Mä kyllä ymmärrän laskiaispullahimon (kermavaahto) mutten välttämättä Runbergin torttuja..
Ihanneratkaisu olisi se, että olisi oma kokki (niin kuin Madonnalla) joka aina tekisi terveellisiä mutta herkullisia ruokia ja panisi vielä eväät mukaan kun lähtee jonnekin. Sitä odotellessa pitää pärjätä itse.