Sohvalta nousemisen vaikeudesta

sohvalta nousemisen vaikeudestaEn ihmettele, että sohva kutsuu minua iltaisin.

Herään aamulla kello kuusi ja ryhdyn pikaisiin aamutoimiin. Puoli kahdeksan jälkeen on katraani turvavöissä auton takapenkillä ja kaasutan kohti päiväkotia.

Tiputeltuani lapset kahteen eri päiväkotiin jatkan matkaani työpaikalle. Kello neljältä työvelvollisuudet on hoidettu ja puoli viiden aikoihin olemme taas kotipihassa.

Olen aika naatti jo siinä vaiheessa, kun astun eteiseen aamulla jääneeseen kaaokseen. Ja tässä vaiheessa kiireinen ilta on vasta alkamassa.

Kello viiden jälkeinen aika kuluu ruuanlaitossa, katsellessa päiväkodissa askarreltua prinsessakirjaa ja keskustellessa pihalla nähdyn leppäkertun pilkkujen lukumäärästä. Iltaisin käydään harrastamassa lastentanssia, piipahdetaan ruokakaupassa, siivotaan suurimpia sotkuja keittiön pöydän alta ja yritetään valloittaa pyykkivuori, joka ei kuitenkaan koskaan kutistu.

Ja kaiken tämän jälkeen jostain pitäisi vielä löytyä aikaa, energiaa ja intoa oman kropan liikuttamiseen ihan muuten vaan?

Illalla, kun tarina puolen hehtaarin metsästä on luettu, ja lastenhuoneesta kuuluu vain onnellista tuhinaa, käyvät askeleeni vääjäämättä kohti olohuoneen sohvaa.

Tähän asti olen ollut vahvasti sitä mieltä, että minulla on täysi oikeus viettää loppuilta sohvalla lojuen. Sytyttää pari kynttilää pimenevää syysiltaa valaisemaan, sen sijaan, että lähtisin tihkusateessa ajelemaan kohti kuntosalia.

Valitettavasti viime aikoina vaaka on näyttänyt sellaisia lukemia, että olen ryhtynyt epäilemään sohvalla lojumisen mielekkyyttä. Olen kyllästynyt toteamaan, että viime kesänä ostettu paita ei mahdu päälle ja mielessäni syyttämään kaikesta kuivausrummun vaatteita kutistavaa vaikutusta.

Olen päättänyt ainakin kokeilla, miltä tuntuisi harrastaa esimerkiksi hiukkasen zumbaa sen sijaan, että toljotan sohvalla, miten tähdet televisiossa taitavat rumbaa.

Ajatus on hyvä ja suunta varmasti oikea, mutta seuraavaksi minun täytyy keksiä, miten selviän alun käynnistysvaikeuksista ja toden totta löydän itseni kuntosalilta, tanssimasta tai ratsastamasta, enkä vain terveellisemmästä elämästä haaveilemasta?

4 Replies to “Sohvalta nousemisen vaikeudesta

  1. Alkuun pääseminen onkin ehkä se vaikein vaihe. Sulla on vielä paljon haasteellisempi tilanne kuin mulla kun pitää ottaa huomioon tytöt ja kaikkien aikataulut.

    Mäkin haluaisin jossain vaiheessa kokeilla Zumbaa!

  2. Tsemppiä! Mä kuulin hiljan luennon motivoinnista, mikä kuulosti aika läpäläältä muuten, mutta oli siinä se pointti, että tavoitteiden täytyy olla konkreettisia. “Hyvä kunto” voi olla ihan mitä vaan (vaikka sitä että saa sen sipsipussin omin käsin auki ilman saksia), mutta “jaksan nousta aamuisin sängystä” tai “jaksan juosta lasten kanssa 2 tuntia pihalla” on jo paljon konkreettisempia. Sitten ne tavoitteet täytyy vielä pilkkoa pienempiin osiin. Ensin yksi lenkki viikossa, sitten kaksi, kun yksi on jo rutiinia…

    Ja retkahduksien varalta on hyvä olla toimintasuunnitelma eli toteamus “tämä viikko meni nyt näin, mutta ensi keskiviikkona teen taas jotain kuntoni eteen”.

    1. Erinomaisia vinkkejä, Sherkku!

      Tykkään tuosta hyvän kunnon määrittelemistä “sipsipussin auki saamiseksi omin käsin ilman saksia” – voisin valita sen 100-vuotistavoitteekseni! 😉

    2. Tavoitteiden asettaminen onkin vaikeaa puuhaa. Usein tulee asetettua liian kovat tavoitteet, jolloin epäonnistuminen ja lannistuminen on todennäköisempää. Lähtisiköhän tämä tästä ihan ilman tavoitteita eteenpäin…?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.