Hupsista, siitä on jo kuusi viikkoa kun viimeksi kirjoitin treeneistäni. Silloin kerroin aloittamastani uudesta treeniohjelmasta eli Female Body Breakthrough (FBB).
Matkustelun ja migreenin aiheuttaman tauon takia tein FBB:n ekaa vaihetta pidempään kuin 4 viikkoa. Siirryin seuraavaan vaiheeseen tämän viikon alussa. Tässä uudessa vaiheessa (Define yourself) on tarkoitus lisätä painoja, vähentää toistoja (kahdeksaan) ja rakentaa lihasmassaa. Myös liikkeet vaihtuvat.
Tässä vaiheessa tuli mukaan myös pelkäämäni (avustettu) leuanveto (kirjassa liike tehdään aluksi kuminauhojen avustamana, toinen vaihtoeho on käänteinen leuanveto jossa aloitetaan yläasennosta ja yritetään hallitusti tulla alas – siis käsivoimia käyttäen). Minun tekemänäni leuanveto ei kyllä ollut mikään leuanveto. Siirsin tuolin leuanvetotangon alle ja yritin hinata itseäni ylöspäin. Seuraavaksi yritin laskea itseni hallitusti alaspäin. Ei onnistunut.
Kyllähän siinä joutui jonkin verran käyttämään käsivarsivoimia, mutta ilman jaloista saatavaa tukea en olisi liikahtanut ylöspäin senttiäkään!
Suorastaan alitin odotukseni. Höh.
No kai ne voimat siitä pikkuhiljaa kasvavat kun sitkeästi jatkan treenaamista? Ennustan kyllä että siihen menee vielä hyvin pitkä aika ennen kuin pystyn tekemään edes yhden kunnon leuanvedon. Muistaakseni joskus lapsena pystyin tekemään n. yhden leuanvedon, mutta silloin ruumiinpainoni olikin olematon.
Muuten uusi treeniohjelma on yhtä mieleinen kuin ensimmäinen. Tykkään erityisesti halonhakkaajista (wood chopper) ja toispuoleisista kyykyistä (paino vuorotellen yhdessä kädessä). Lankut tulivat uutena mukaan, ne ovat yäk.
******
Harjoittelun ansioista lihasvoimani on kuitenkin selvästi lisääntynyt. Olisi lisääntynyt varmaan enemmänkin, jos olisin treenannut ne 3 kertaa viikossa kahden sijaan. Metabolisen vastusharjoittelun lisäksi olen lähinnä vain kävellyt, ohjelmaan kuuluvat intervallitreenit aloitin vasta maanantaina.
Ruumiin muodon muuttumisesta on paha sanoa vielä mitään, minulla on vielä sen verran paljon läskikuorrutusta lihasten päällä. 🙂