Satu
Patrik Borg julkaisi blogissaan viime viikolla mielenkiintoisen jutun ”Kuinka terveellisesti haluat syödä?”. Patrik totesi, että vaikka terveellinen ruokavalio on tavoittelemisen arvoinen asia, ei senkään tavoittelussa kannata äärimmäisyyksiin mennä, koska silloin kokonaishyvinvointi helposti kärsii.
Patrikin sanoin:
Mutta miksi en siis optimoi, suosittele tavoittelemaan terveellisintä mahdollista syömistä. Lyhyesti tulee monesti todettua, että ajan takaa hyvinvointia, jossa terveys on vain yksi palikka. Ja terveydestä kannattaa välillä tinkiä, jos se auttaa muiden hyvinvointitekijöiden – maku, joustavuus, stressittömyys jne.. – esiinnousua.
Haluaisitko itse syödä hyönteisiä saadaksesi glukosamiinia luonnollisessa muodossa? Tai syödä raakaa lihaa?
********
Patrik puhuu artikkelissaan syömisen terveellisyyden optimoinnista. Tässä asiayhteydessä varmaan voisi käyttää myös maksimoinnin käsitettä. Muistan lukeneeni joskus tutkimuksen, jossa jaettiin ihmiset maksimoijiin ja tyytyjiin: maksimoijat yrittivät saada kaiken irti kokemuksistaan, kun taas tyytyjille riitti vähempikin.
Arvaa kummat olivat onnellisempia ja tyytyväisempiä ihmisiä? Tyytyjät (tietysti).
Omat kokemukseni terveellisen ruokavalion tavoittelusta tukevat myös ajatusta siitä, että on parempi tyytyä vähän vähempään. Aina silloin tällöin luen kirjan, jossa puhutaan terveellisestä ruokavaliosta joltain kiinnostavalta kantilta ja innostun kokeilemaan. Viimeksi tein niin joskus keväällä. Jonkin aikaa oppeja sovellettuani totesin, että olen kovin stressaantunut ja luovuin pitkin hampain koko hommasta.
(Ei ehkä tarvitse arvailla onko minulla enemmän taipumusta maksimointiin vai tyytymiseen?)
Olo parani melkein välittömästi kun palasin ”omaan”, vähän vähemmän optimaaliseen ruokavaliooni.
*******
Ruokavalioni taitaa kaikissa puutteissaankin olla terveellisempi kuin keskimääräisen suomalaisen ruokavalio. Syön kasviksia arvioni mukaan yleensä yli puoli kiloa päivässä, ruokavalioni sisältää sopivan määrän ja hyvän laatuista rasvaa (pähkinät ja mantelit maistuvat) ja yritän pitää huolen siitä ettei proteiinin määrä jää liian vähäiseksi.
Siitä huolimatta ruokavalioni ei ole uber-terveellinen eikä varmaan tule koskaan sellainen olemaankaan. Kokeilen mielellään raakaruoka-, vegaani- ja karppausreseptejä ja otan ne osaksi ruokavaliotani jos pidän niistä, mutta minusta ei ehkä koskaan tule vegaania eikä raakaruoan syöjää.
Enkä tule varmaan ikinä poistamaan sokeria ruokavaliostani kokonaan. Fazerin Marianne-patukoista en luovu ikinä! 🙂
*******
Oletko koskaan kokenut terveellisen ruokavalion tavoittelusta johtuvaa stressiä?
Hyvä juttu! Patrik on viisas mies… Olen ihan samoilla linjoila hänen kanssaan siitä, että kokonaisuus ratkaisee. Ihmiskeho on todella sopeutuva ja joustava. Joskus olen miettinyt sitä, että mitä jos joku optimoi niin hulluna ruokavaliotaan, että esim. jättää sen takia menemättä sukujuhliin ja kavereiden tapaamisiin, ja sitten jää auton alle ja saa kuolettavia vammoja. Miettiikö hän henkitoreissaan että ”onpa hyvä että pidemmän elämän ja paremman terveyden nimissä optimoin ruokavaliotani ja siksi kieltäydyin viettämästä aikaa rakkaideni kanssa”? Epäilen.
Minä en ole kokenut stressiä terveellisen ruokavalion suhteen sitten vuoden 2003. Painonvartijoissa sitä ennen laihduttessani kyllä senkin edestä.
Kiitos kommentista, Katri! Yritän pitää tuon sun esimerkin mielessä seuraavan kerran kun meinaan taas joskus sortua (itse aiheutettuun) terveystressiin.
Kahdeksan vuotta ilman stressiä terveellisestä ruokavaliosta (ja oletettavasti ilman painosta johtuvaa stressiä) on aikamoinen saavutus! 🙂
Ole hyvä vaan! 😉
Joo ja en ole aina syönyt terveellisesti ja välillä paino on noussut — varsinkin raskauden aikaan.
Huomaan kyllä itsekin että sen jälkeen kun menin bloggaajaksi tuonne Evitan sivuille, jossa on raaka-, super- ja muuten terveysruokailijoita, on tullut sellainen fiilis että ”pitäisköhän munkin alkaa taas syödä superterveellisesti”. Niin kauan kuin tekisin sen vain vaikuttaakseni jotenkin pätevämmältä enkä siksi, että mulla kumpuaa syvältä sydämestä halu syödä terveellisesti, syön edelleen niin kuin huvittaa.
Ja siis syön perusterveellisesti, mutta kyllä aika kaukana mistään luomu-lähiruoka-paleo-raakaravinto-superruoka-linjasta.
Kyllähän noista valioista stressin saa, siksi en ole yhtäkään itse lähtenyt soveltamaan ohjekirjakädessä. Sen sijaan asuin sellaisen ihmisen kanssa, joka jauhoi ravintotieteellisiä iskulauseita ja uusimpia ruokasalaliittoteoreettisia näkemyksiä Amerikasta. Vieläkin päässä soi ”ei saa syödä rasvaa ja sokeria samaan aikaan”, ”peruna on turhake” ym. Myös toisen ihmisen ruokavouhkaamisesta voi siis saada stressiä!
Hyvä pointti, ravintotieteellisestä paasaamisesta (ja laihdutusyrityksistä) voi levitä stressiä myös lähiympäristöön. Joo nuo ruokasalalaliittoteoriat on ihan oma lukunsa..
Mä syön rasvaa ja sokeria samaan aikaan harva se päivä. Se on varmaan yksin asumisen hyviä puolia että voi tehdä mitä huvittaa ja ainoa joka jupisee on ääni oman pään sisällä. 🙂
Hmm… En ole tullut tuota edes ajatelleeksi. No, olen asunut ihmisen kanssa, joka voivottelee koko ajan kuinka hänen pitää laihduttaa. Se oli myös aika rasittavaa ja johti siihen, että huomasin itsekin alkavani katsoa kroppaani kriittisemmin kuin oli tarpeen.