Laatu korvaa määrän

Poden jatkuvasti huonoa omaatuntoa, koska pääsen höyläämään kuntosalikorttiani niin harvoin.

Olen silti sitä mieltä, että vähäinenkin liike on parempi vaihtoehto kuin paikoilleen jämähtäminen. Pari päivää sitten karkasin arkiaskareiden parista jumppaan, ja tällä kertaa homma sujui kuin tanssi ja hiki virtasi.

Harrastin hieman jumppasalikyttäilyä ja huomasin, että jostain syystä osa jumppaajista tuntuu selviävän aina hikoilematta takaisin pukuhuoneeseen. Joko kunto on heillä rautainen tai jumppatunnista on mahdollista selvitä tekemällä liikkeet vain puoliksi tosissaan.

Minut paremmin tuntevat tietävät, että teen kaiken aina täysillä. Minun on lähes mahdotonta olla yökerhon tanssilattialla ihan vain rauhallisesti jammaillen. Yleensä tanssiliikkeet ovat niin lennokkaat, että huolellisesti kyhätty kiharakampauskin suoristuu päänahan hiotessa.

Ehkäpä tästä samasta syystä johtuen myös sellainen käsite kuin ”kohtuudella herkuttelu”, on minulle täysin tuntematon. Ennen lasten syntymäpäiviä valvon yömyöhään reseptikirjojeni parissa hella kuumana, jotta syntymäpäiväleipomukset varmasti ylittäisivät viimevuotiset. En osaa hidastella edes jäätiköllä, vaan painan korkokengissäni vaarallisesti lipsuen täysillä eteenpäin.

Tottakai olen oppinut aina silloin tällöin ottamaan vähän rennommin. Viidentoista minuutin vatsalihasjumppa on niin tuskainen kokemus, että osaan kyllä jättää homman kesken siinä vaiheessa, kun lihakset kramppaavat.

Väitän, että on tärkeämpää tehdä liikkeet täysillä ja oikein kuin käydä viidesti viikossa huitomassa vähän sinne päin. Laatu korvaa määrän; tämän todistaa se, että löysin vähän aikaa sitten käsivarrestani hauislihaksen tapaisen 🙂