Jumppa-zombie

Hei kaikki! Kirjoitin viimeksi lokakuun lopulla, ja sen jälkeen marraskuu veikin mennessään.

Marraskuu oli pimeä, sateinen ja työntäyteinen, ja muistan pääasiassa kulkeneeni kodin ja työpaikan välistä päättymätöntä kehää, samalla odottaen että edes jonkinlainen lumisade valaisisi valtakunnan.

Pysyvää lumipeitettä ei ole näillä leveysasteilla vieläkään, mutta joulukuu on sentään ehtinyt jo yli puolen välin. Joulukuussa talon ja pimeän pihan voi valaista kynttilöillä, ja joululoman odotus, sekä pukinpussin täyttäminen virkistävät kummasti.

Voisi kuvitella, että olen unohtanut myös liikkua, mutta näin ei ole kuitenkaan (ihme ja kumma) käynyt. Olen kyllä ilmestynyt zumbaan ja balanceen säännöllisesti, mutta sen sijaan, että olisin ajatellut, mitä olen tekemässä, on tilallani liikehtinyt jonkinlainen jumppa-zombie, jonka ajatus on jumpatessa jossain muualla kuin liikkumisessa.

Ehkäpä liikkumisen ei aina tarvitse olla hauskaa ja viihdyttävää? Eikä haittaa, vaikka välillä tulisi jumpattua rutiininomaisesti ja ryppyotsaisesti.

Onnittelen itseäni siitä, että ensimmäistä kertaa jumpparutiinit eivät ole katkenneet marraskuun pimeyteen tai
joulukuun pikkujoulujuhlaputkeen. Aina ei kannata kysyä itseltään, haluaako lähteä, koska varsinkin marraskuun vaakatasossa puhaltavien sateiden aikaan  tulisi hyvin usein todettua, että minulla on oikeus ja kohtuus pysytellä viltin alla sohvalla.

On siis ihan okei liikkua joskus ilman sen suurempia ajatuksia, ja olla yhtä tyhjäpäinen kuin zombie.