Koko kesäkuu on ollut tasapainon hakemista. Kuun alussa kaikki oli vinksallaan: syömiset, liikkuminen ja muu tekeminen.
Nyt alkaa onneksi jo pikku hiljaa sujua.
Elämää, ajatuksia, liikettä
Koko kesäkuu on ollut tasapainon hakemista. Kuun alussa kaikki oli vinksallaan: syömiset, liikkuminen ja muu tekeminen.
Nyt alkaa onneksi jo pikku hiljaa sujua.
Olen viimeisten neljän viikon aikana kavunnut 1-3 kertaa päivässä portaat 6. kerrokseen. Pakolliset porrastreenit alkoivat kun taloyhtiön hissi jäi remontin takia pois käytöstä ja päättyivät … Read More ›
Mikä on leipomaan oppimisen salaisuus? Koukuttava ohje ja tarpeeksi toistoja. 🙂 En ole koskaan pitänyt itseäni leipojatyyppinä. Tykkään äidin pikkupullista ja ihailen Hannan koristelemia synttärikakkuja … Read More ›
Kunto ei sitten noussutkaan keväällä kohisten kuten tarkoitus oli, vaan suunnitellusta kunnonkohotusoperaatiosta tuli aikamoinen mahalasku. Katsoin äsken että kirjoittelin aiheesta viimeksi maaliskuun lopussa jolloin olin … Read More ›
Yhdistin eilen kaksi tekosyytä harvinaisen onnistuneesti: sain tehtyä sen mitä välttelin. Myönnän että kyse oli vahingosta. Torstai on kuoropäivä, mutta vähän ennen viittä minusta alkoi … Read More ›
Tuorein hankintani on mustat Nike Free -lenkkarit, joissa on pinkit nauhat ja pinkki Nike-kuvio. Eivätkö ne olekin söpöt? 🙂 Koska kengät ovat budjettini tasoon nähden … Read More ›
Jotkut lukijat ovat jo varmaan ehtineet ihmetellä minne katosin ja mitä Operaatio kevätpiristykselle tapahtui. Noh, Operaatio kevätpiristys teki pakkolaskun ensimmäisen viikon loppupuolella. Asiat menivät alkuviikosta … Read More ›
Tättärää, julistan Operaatio kevätpiristyksen alkaneeksi. 🙂 Alla on pitkähkö selostus siitä mitä operaatio pitää sisällään. Kyseessä on kolmen kuukauden rutistus jonka tarkoituksena on panna kunto … Read More ›
Tein viime viikolla pari uutta hankintaa, tehosekoittimen ja uudet jumppavaatteet. Kummatkin ovat osoittautuneet hyviksi löydöiksi eikä hintakaan päätä huimannut. Jumppavaatteiden uusiminen tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen … Read More ›